bdsm, narsismi, narsisti, pettäminen, pettäjä, salasuhde, toinen nainen, uskottomuus

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Raiskatut ja pahoinpidellyt luuseriuhrit

     Uutisissa on kohuttu julkisuudessa olevista, rikkaista ja vaikutusvastaisista, pidetyistä - jopa rakastetuista - miehistä, jotka olivat vuosikymmeniä hyväksikäyttäneet naisia ja lapsia. Osa lähipiiristä tiesi näiden miesten toiminnasta, mutta lähipiiri ja raiskatut pysyivät hiljaa ja yhä uudet kokivat saman kuin he: raiskauksen ja nöyryytyksen.

Uutisia lukiessa nousi viha. Voimakas viha. Viha villaisella painamista kohtaan ja sitä, miten toiminta saattoi jatkua, koska kukaan ei ollut uskaltanut puhua siitä. Viha siitä, miten moni olisi säästynyt siltä, jos joku olisi avannut suunsa. Minusta viimeisimpien uhrien kärsimys oli osittain aiempien uhrien vika. Jos uhrit olisivat nostaneet syytteen ja tuoneet asian julkisuuteen nopeammin, olisi myöhemmiltä uhreilta ehkä säästytty.

Vasta myöhemmin aloin ymmärtää uhreja. Aloin ymmärtää, miksi suuri osa päätti pysyä hiljaa. Aloin jopa taipua siihen, että minä uhrina en ehkä itsekään kertoisi asiasta kenellekään. Se olisi liian hirvittävää, häpeällistä. Sillä kuka minua uskoisi, jos syyttäisin jotakuta rikasta ja vaikutusvaltaista - miestä, jota rakastetaan? Minusta tulisi ehkä yksi niistä juorulehdissä avautuvista rahanahneista tyrkyistä, joiden tarinoille kohoteltaisiin kulmia. Pilaisin oman maineeni. Kävisin tuhoontuomittua sotaa.

On paljon helpompaa ottaa raiskaajalta rahaa ja luvata olla hiljaa kuin tuoda asiaa julkisuuteen ja ottaa se riski, ettei todisteita löydy, on sana sanaa vastaan ja jään vain yhdeksi toisen aseman hyväksikäyttämistä yrittäneeksi. Tositilanteessa olisin yksi näistä luuseriuhreista, jotka eivät uskalla kertoa kokemastaan vaan ottavat mieluummin sen kuusinumeroisen summan ja lupaavat pitää suunsa supussa. Kokisin syyllisyyttä tulevista uhreista, mutta kokisin käsieni olevan sidotut.

Minua kuvaillaan vahvaksi. Itsenäiseksi, sinnikkääksi ja vahvaksi. Paskat olen vahva. Tänään olen pyöritellyt mielessäni näkemistäni eksäni kanssa. Ja itkenyt. Pohtinut sitä pelkoa, mitä tunsin nyrkin edessä. Sitä avuttomuuden tunnetta ollessani alastomana rappukäytävässä hakattavana uskaltamatta huutaa ja sitä yksinäisyyttä, kun kukaan ei tullut apuun.

Kerroin vasta eksälleni, mitä suhde R:ään ja vuosien hakkaaminen teki mielelleni. Silti eksästäni oli erinomainen idea satuttaa minua. Lyödä nyrkillä. Olla välittämättä siitä, miten pelkäsin ja miten pyysin että voisin mieluummin palvella häntä. Olla välittämättä niistä kyyneleistä, jotka tulvivat silmiin jo ennen ensimmäistäkään lyöntiä.

Näkemisestä on jo kaksi viikkoa, mutta tunnen edelleen pelkoa. Pelkoa nyrkistä ja tukehtumisesta, muistoja siitä pelosta ja kauhusta, mikä avuttomuudesta tulee. Luulen, että näkemisestä tulisi toipua nopeammin, mutta minulla ei tunnu olevan välineitä siihen. En minä tiedä, mitä tunteilleni tekisin. En minä tiedä, miten peloista pääsee pois. En minä voi kertoa kenellekään, että tapailen taas väkivaltaista eksääni, josta erottuani olin hajalla niin kauan kunnes hän alkoikin taas tapailla minua.

Vaikka autan ihmisiä elämänsä ja mielensä pulmien kanssa, menetän kaikki keinot kun kyse on omasta elämästäni. Luin vasta artikkelin väkivaltaa kohdanneiden puhelimesta, jossa vapaaehtoiset päivystäjät vastaavat. En muista palvelun nimeä enkä halua sitä googlettaa. Siitä on vinkattu minulle aiemminkin, mutta se on ollut jossain mieleni sopukoilla. En ole muistanut, että sellainenkin on. Numero, johon anonyyminä soittaa. Joku, jonka kanssa puhua. Joku, joka auttaa kun omien tunteiden ja kokemusten kanssa on solmussa.

Numeron ja päivystysajat selvittäisi helposti. Silti jokin estää minua nyt. Ei minulla ole parisuhdetta vaan varattu mies, jota tapailen. Emme me asu yhdessä eikä meillä ole yhteisiä lapsia. Minusta tuntuu, että on jopa oma vikani, että tulin hakatuksi. Olisin voinut olla menemättä eksäni luokse. Vaikka olisin saanut rapussa huutaessani vielä pahemmin selkääni, olisi joku naapuri kuitenkin voinut olla kotona ja tulla avuksi - vähintään soittaa poliisit.

Syyllistän itse itseäni. Vähättelen suhteemme laatua sillä emmehän me seurustele ja asu yhdessä. Tuntuu, että vain minä voin tehdä asialle jotain. Ehkä eniten pelkään, että auttavassa puhelimessa joku syyllistäisi, vähättelisi, sanoisi että se on voivoi ja toivoisi, että seuraava soittaja olisi parempi uhri, jota auttaa.

Tänään toivon, että kyyneleeni tyrehtyvät jotenkin itsestään, että pelkotilat jotenkin humpsahtavat pois ja että jotenkin vain pääsisin nätisti eroon siitä pahasta, sekavasta olosta kun sekä pelkää, vihaa että rakastaa. En minä(kään) ole vahva nainen vaan yksi luuseriuhreista, jotka eivät uskalla hakea apua.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Herransa huora

     Yöllä istuin taksissa hakattuna, puhkinaituna, meikit poskilla ja spermat hiuksissa matkalla kotiin. Takana treffi-ilta eksäni kanssa.

Viimeisin oikutteluni ei mennyt oikein putkeen. Pohdin, miten esittelisin itseni eksäni uudelle, joka ei tiedä minusta. Minäkään en tiedä vielä kuka hän on. Jättäisinkö eksäni luona kyläillessä jälkeeni paljastavan parfyymipilven, jotain pientä ja naisellista kuten loppumaisillaan olevan huulikiillon vai sujauttaisinko naisen takin taskuun viestin? Voisin olla häijy. Ilmaista vain, että häntä petetään. Tai voisin jättää jonkinlaisen tavan ottaa yhteyttä minuun, jotta voitaisiin jutella.

Eilen käsky kävi hänen luokseen. Kieltäydyin. Koska eksälläni on kyky saada tahtonsa periksi, huomasin viimehetkillä juoksevani korkkareissa bussiin ja sutimassa huulia pornonpunaisiksi keskellä pikkujoulukansaa.

Eksäni luona en jättänyt mitään lippuslappusia, hinkannut tuoksuani tekstiileihin tai pudotellut kamojani toisen naisen löydettäväksi. En ehtinyt. Ei minulla ollut tilaisuutta. Ja vaikka olisi ollut, en olisi uskaltanut.

Tänään moni toipuu krapulasta. Minullakin on jomotusta. Jomotus vain johtuu lyönneistä ja pilluni kovasta käsittelystä. Kaivoin juuri vanhan tutun ystäväni, Trombosolin, kaapista. Olen käyttänyt sitä ennen vain kaulan fritsujen parantamiseen. Nyt voide kihelmöi leuassa. Siihen sattuu ja mustelmasta näyttää tulevan iso.

Tänään en ole kuitenkaan itkenyt. On ollut kummallisen turta olo. Toteava: nyt sattuu istuminen, pilluun sattuu, leukaankin sattuu ja kaulassa tuntuu kuristamisen muisto. Mieli kuitenkin muistaa myös hellyyden: eksäni sulkemassa minut syliinsä käsiteltyään minua riittävästi. Eksäni silittämässä minua ja pyyhkimässä poskille valuvat kyyneleeni. Eksäni suukottamassa hyvän kotimatkan suukon ja kehumassa kuinka hyvä tyttö olenkaan.

Minun sydämeni tuntuu olevan tyhmä. Se rakastaa vaikkei pitäisi. Se on luovuttanut itsensä sellaiselle, joka ei kohtele sitä kivasti. Ja silti se ikävöi jo toisen luo.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Toinen nainen vai ykkönen?

     Tänään eräs tietty nainen tulee kotiin. Hän laittaa kenkänsä niiden saappaiden viereen, joita toinen nainen on aamulla kokeillut. Hän ripustaa takkinsa takin viereen, jota toinen nainen on aamulla sormeillut. Häntä suukottaa ja halaa mies, jonka toinen nainen on aamulla tyydyttänyt. Kunnolla.

Nainen on siitä kaikesta tietämätön. Hänellä on todennäköisesti tänään vapaailta. He ehkä syövät hyvin, katsovat jotain leffaa ja nukahtavat lusikassa. Nainen on ilahtunut kun hän saa levätä: hänen ei tarvitse palvella miestään, ei tyydyttää, ei alistua miehen sadistisille ja rivoille haluille. Hänen ei tarvitse, sillä mies on jo tyydytetty. Mies on jo laukaistu. Mies on jo saanut tarvitsemansa, on hyvällä tuulella ja hurmaavimmillaan.

Nukahtaessaan rakastamansa miehen sylissä hymy huulillaan, nainen on autuaan tietämätön siitä, että sille samaiselle tyynylle, samaiselle peitolle asettui vain tunteja aiemmin toinen nainen.

Se nainen olen minä.

---

Illalla aamuiset tunteeni ovat enää hataria muistoja. Aamun ilo, jännitys, onni ja lempeät rakastumisen tunteet hiipuivat - ne katosivat siellä jossain vaiheessa eksäni eteisen tienoilla. Toisin kuin voisi luulla, en hymyile tavattuani eksäni. En hymyile saatuani olla taas hänen kanssaan. En hymyile seksille, sen jälkeiselle hyvälle ololle ja sille tyytyväisyydelle, jonka eksälleni sain luotua.

Kotimatkalla eksäni luota nieleskelin kyyneleitä. Hengittelin bussin takaosassa ja yritin olla läsnä - keskittyä nykyhetkeen, maisemiin, ihmisiin ympärilläni. Sinnittelin etten pillahtaisi itkuun julkisella paikalla. Kotona painuin suihkuun. Seisoin lämpimän veden alla ja annoin veden virrata ikään kuin vesi pystyisi huuhtomaan pahan olonkin mennessään.

Aamulla olin innoissani ja odottavaisena. Olimme juuri suunnitelleet yhteistä matkaa, tavanneet useammin, jättäneet kumin vaikka en käytä pillereitä. Moni asia viittasi siihen, että he olivat eronneet. Että minä olisin ykkösenä. Että meidän suhteemme kestäisi - muut naiset olisivat vain pienen pieniä, ohikiitäviä piipahduksia eksäni elämässä ja suhteemme varjona.

Eksäni asuntoon mennessä uskoin, että asunnosta löytyisivät vain eksäni tavarat. Että kaikki olisi niin kuin silloin kun tutustuttiin - kun meitä oli vain me kaksi.

Lähtiessä avasin kaapinoven. Naistenkenkiä. Otin saappaat käsiini ja katselin niitä. Pienikokoiset, sirot, lutkalle sopivat. Niiden yllä nakotti naistentakki. Tartuin sen hihaan ja sormeilin sitä. Yritin kuvitella, millainen nainen niitä käyttäisi. Minä en nimittäin tiedä. En tiedä sen naisen henkilöllisyyttä.

---

Nainen tuntee olonsa todennäköisesti turvalliseksi. Hän uskoo, että keskustelujen jälkeen mies on hänen. Että mies ei petä. Että kaikki se, mitä nainen miehelle antaa, riittää pitämään miehen uskollisena. Nainen on naiivi, kokematon, hyväuskoinen. Hän on ollut mustasukkainen, mutta uskoo, että on saanut miehen talutusnuoraansa.

Minulle nainen on tunkeilija. Minulle nainen on nainen, joka tuli eksäni elämään vasta kaksi vuotta minun jälkeeni. Pitkäaikaisempana pidän eksääni enemmän minun miehenäni kuin hänen. En arvosta heidän parisuhdettaan, en välitä naisen tunteista, olen tuntenut kieroa tyytyväisyyttä eksäni pettäessä häntä heidän suhteensa alkuaikoina kanssani ja olen vahingoniloinen siitä, mitä tiedän naisen kokeneen eksäni kanssa. Jos hän tietäisi minusta, hän pitäisi minua toisena naisena. Minun näkökulmastani hän tuli vasta minun jälkeeni.

---

Tänä iltana yksi petetty, mutta siitä onnellisen tietämätön nainen tulee nukahtamaan pettäjän kainalossa. Samaan aikaan toinen petetty, mutta siitä tuskallisen tietoinen, tulee itkemään yksin särkynyttä sydäntään.

torstai 8. lokakuuta 2015

Ok, let's face it, virtsattuna ja spermattuna ei ole kovin jumalainen olo...

     On häpäisty, hämmentynyt olo. Eksäni kyläili juuri luonani.

Mieli ei vieläkään oikein ymmärrä sitä, miten panon jälkeen päädyin vaatteet päällä selin suihkun lattialle kultaiseen suihkuun.

Hävettää.

Pillu on turpeana panosta. Sen mielestä se oli erinomainen pano. Pilluni oli kaivannut eksäni tuttua, kookasta ja kaunista kalua sisäänsä. Sänky mourusi kuin viimeistä päivää, minä mourusin nautinnosta.

Kun minut paikat kosteina talutettiin kylpyhuoneeseen, en osannut odottaa mitään pahaa. Luulin, että saan pestä kalun. Ehkä pidellä kalusta kiinni ja tähdätä kultaisen suihkun vessanpönttöön.

Luoja.

Vielä käskystä suihkun lattialle asettuessani en uskonut, että päälleni kustaisiin. Että vaatteisiini kustaisiin. Että suuhuni, kasvoilleni ja hiuksilleni kustaisiin. Että jossain vaiheessa virtsan tuoksu täyttäisi koko pienen suihkunurkkaukseni ja haukkoisin henkeä peläten jostain typerästä syystä hukkuvani kusen alle.

On nöyryytetty olo.

Pilluni muistelee edelleen mielissään orgasmia, mieleni taas ahkeroi suihkun tapahtumissa voimatta ymmärtää.

Eksäni jätettyä minut siistiytymään, toivoin veden vievän mennessään virtsan, muiston, häpeän. Turhaan. Vaatteet painautuivat litimärkinä ihooni, korsetti tuntui puristavan, tyllihame alkoi painaa. Tuntui häpäistyltä, alistetulta, avuttomalta.

En olisi halunnut lähteä suihkusta, mutta sinnekään en voinut jäädä. Aamutakkini alkoi kostua hiuksista tippuvasta vedestä, ripsivärit olivat suhruna silmien alla. Eksäni edessä olo oli kuin uitetulla koiralla. Sanaton, säälittävä. Aseista riisuttu ja alistettu. Nöyräksi johdatettu ja palvelualttiiksi häpäisty.

Porno pyörimään, kieli perseeseen ja käteenveto. Spermat laskeutuivat nätisti iholleni ja aamutakilleni. Hiuksissa virtsan muisto, kropalla tuoreet spermat ja olin kerrankin sanaton eksän lähtiessä. Entä eksäni? Hän lähti hymy huulilla - lähetti vielä lentosuukon sulkiessani ovea.

Tänään on hieman vaikea tuntea itseni jumalaiseksi...

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Viikko yökylästä

     Illalla itkin. Makasin pimeässä peiton alla, odotin unta ja itkin.

Mietin pelon tunnetta. Mietin nyrkkiä kasvojeni edessä yöllä kun on hämärää ja hiljaista - kun naapurit nukkuvat ja aika tuntuu pysähtyneeltä. Mietin viikon takaista yhteistä yötämme eksäni kanssa. Mietin pelkoa, jota tunsin kun olin pakarat kohti kattoa, olkapäät kiinni patjassa odottamassa läimäytyksiä. Mietin tärinää, shokkia, kyyneleitä ja pelkoa kun käsi kohosi yhä uudelleen iskuun.

Iskuja ei tullut. Ei yhtäkään. Mutta käden liike, jonka sivusilmällä näin, sai yksistään huutamaan pelosta. Eksäni pysäytti jokaisen iskun. Hän kohotti kättään, valmistautui läimäyttämään ja pysäytti kätensä juuri ennen kuin lyönti tavoitti pakarani.

R opetti aikoinaan pelkäämään kohoavaa kättä. Hän piiskasi niin säälimättömästi, syyttä ja huolimatta pyynnöistäni lopettaa, että meni pitkään ennen kuin sen suhteen jälkeen en itkenyt ja tärissyt pelosta kun kuka tahansa kohotti kätensä taputtaakseen ja koskettaakseen minua.

Viikon takainen yö eksäni kanssa tuntuu takapakilta. Se tuntuu paluulta menneeseen. Se ei tunnu terveeltä. Bdsm-seksin tarkoitus ei ole traumatisoida. Bdsm-seksin tarkoitus ei ole tuottaa pelkotiloja. Bdsm-seksin tarkoitus ei ole saada itkemään yksin sängyssä kun viikon takainen tunkeutuu mieleen.

Myöhemmin eksäni otti minut kainaloonsa. Hän antoi minun nukkua rintaansa vasten. Hän kiersi kätensä suojelevasti ympärilleni, suukotti minua ja nukahti. Siinä kainalossa ollessa kyyneleet kuivuivat. Pelko katosi. Suru haihtui. Tilalle tuli kiintymys. Lämpö. Rakkaus. Halu olla yhdessä ja fyysisesti niin lähellä toista kuin mahdollista. Se on ristiriitaista: pelko ja rakkaus.

Tänään ei ole hyvä päivä. Olen henkisesti todella väsynyt. Itkuherkkäkin. Haluaisin syliin ja kokokropan taivaallista silitystä. R osaa tehdä sen ja olisi halukas tulemaan luokseni tänään yöksi. Minua kuitenkin mietityttää. Pelkään häntä. Minua pelottaa se, miten hän ilmaisee itseään. Minua pelottaa, mitä "minua suojeleva" voi tehdä minulle, säästääkseen minut satuttamasta enää itseäni.

Tänään ei todellakaan ole hyvä päivä.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Lutkan yö

     Toinen vaihtoehto toteutui: eksäni tuli lopulta luokseni yöllä ja yöksi. Vartin varoajalla tein drinkin, etsin sopivaa pornoa, punasin huulet, laitoin korkkarit ja kipitin avaamaan hänelle alaoven. Ja nyt on edelleen sekava, hämmentynyt, ristiriitainen olo.

Hän ei hakannut minua. Hän suuteli minua.

Minulla ei ollut alkuun peittoa eikä tyynyä - loppuyöstä vain tyyny puuttui. Hän antoi minunkin nukkua sängyssä.

Hän suukotti ja piti minua kainalossa. Hän silitti ja taputti minua. Hän tuli vastaan ja antoi minulle vaihtoehtoja. Hän oli jokseenkin kiltti.

Olen rakastunut. Samalla olen sanaton ja hämmentynyt. On ylipäätään sekava olo.

En tiedä, näemmekö vielä. En tiedä, vaikuttiko näkemiseemme se, että törmäsimme vasta kadulla toisiimme tai se, että otin häneen yhteyttä mennessäni treffeilleni ja kun kerroin hänelle, millaiset - häntä kiihottavat - treffivaatteet olin valinnut.

En tiedä, haluaako hän edelleen tapailla. En tiedä, oliko 1,5 kuukauden erillään oleminen vain kiireistä johtuvaa ja väliaikaista. En tiedä, mitä hän ajattelee viimeisestä yöstämme. En tiedä, heräsikö hänellä halu tulla uudelleen luokseni.

Osa minusta toivoo, että hän tulisi. Uudelleen. Yöksi.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Lutkan sunnuntai

     En tiedä monelta tapaamme eksäni kanssa. Tästä syystä en aamulla uskaltautunut salille. Tästä syystä en ole uskaltanut sopia mitään muuta tälle päivälle. Tästä syystä ilmoitin erikseen eksälleni kun kipaisin pikapikaa äänestämään kulman taakse. Muuten olen ollut kotona. Ja pelännyt.

Kello on tätä kirjoittaessa jo kuusi. Ainakaan emme nähneet aamupäivällä. Ainakaan emme nähneet päivällä. Me tapaamme siis illalla tai yöllä tai emme tapaa ollenkaan. Kaikki vaihtoehdot kuulostavat pelottavilta. Ensimmäinen tarkoittaisi sitä, että hän kertoo pian että on matkalla luokseni ja silloin joudun tekemään viimeiset valmistelut muutamassa minuutissa ja paniikissa. Mutta iltanäkeminen todennäköisesti tarkoittaisi sitä, ettemme vietä yötä yhdessä.

Toinen vaihtoehto - näkeminen yöllä - saa kauhun vellomaan sisälläni. Yökyläilyt tuntuvat meillä tarkoittavan rajuimpia näkemisiä. Pelkään nyrkkiä. Pelkään pahoinpitelyä. Yöllä tunnit tuntuvat kuluvan hitaasti ja pahoinpitely tuntuu päättymättömältä. Yöllä tunnen olevani yksin ja eristyksissä muusta maailmasta - täysin puolustuskyvytön ja toisen armoilla pitkinä, hiljaisina ja pimeinä tunteina. Toisaalta yöllä voisin saada kiihottavaa seksiä. Yöllä toivoisin saavani eksäni sisääni ja naimaan minua.

Kolmas vaihtoehto - tapaamisen peruuntuminen - tarkoittaisi säästymistä pahoinpitelyltä. Mutta se tarkoittaisi myös koko viikonlopun tuhlaamista: aloitin siivoamisen pe-la välisenä yönä, ja olen jatkanut siivoamista ja itseni puunaamista aina näille hetkille asti. En ole pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. Pari täysin hukkaan heitettyä päivää tuntuvat juuri nyt opiskeluissani.

Pelottaa. Eksäni on ainoa, jonka ajatteleminenkin saa vatsani solmuun. Ja kun eksäni on edessäni... Hän saa jalat alta ja synkimmillään helvetinmoisen pelon herätettyä.

Minua pelottaa. Vasta kun näen hänet, tiedän millä tuulella hän on. Ja silloin on liian myöhäistä paeta.

Usein juuri silloin alkaa pelottaa, kun toiveet alkavat käydä todeksi - kun mies, jota eniten rakastan, kääntääkin katseensa puoleeni, huomioi minut ja ilmoittaa tulevansa kylään...

Minä pelkään.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Lutkan lauantai

- imurointi
- vessan luuttuaminen (polvillaan lattialla rätin kanssa valitettavasti - kannattaisi ehkä joskus ostaa jokin moppausväline...)
- tiskaus
- hellan putsaus
- ylimääräisen kaman tunkeminen... jonnekin. piiloon
- peilien kuuraus
- kropan kuorinta, rasvaus, kasvokuorinta ja naamio?

- kaupasta olutta? drinkkeihin jotain? kokeilisinko uutta vai jo hyväksihavaittua?

Huomenna meikki, hiukset, kynnet, vaatteet ja koristelisinko ihoani?

Eksäni on tulossa kylään. Huomenna. Pitkästä aikaa. Olen tillintallin ja hävettää: vastahan aloitin irtautumisprojektin. Mutta haluan eksäni. Himoitsen eksääni.

Ja huomenna minä saan hänet hetkeksi...:>

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Vuoden lopulla minä voin hyvin

     Kolme vuotta sitten joulukuussa aloittelin aiempaa blogiani. Se oli vuoden pituiseksi ajateltu projektiblogi, jonka tarkoituksena oli auttaa minua irrottamaan otteeni R:stä ja lopettaa se suhde.

30.12.2011 ... tavoitteeksi otan vuoden - aika alkaa 1.1.2012. Vuoden lopussa toivon olevani onnellinen. Onnellinen ja päässyt tunnesiteestä Raymondiin. Tai olevani parisuhteessa hänen kanssaan. Hitto. 
Tästä se lähtee. You go, girl...?

Vuoden ensimmäinen puolisko meni on-off-suhteessa R:n kanssa. Yritin jättää hänet, mutta en pystynyt, koska R teki minut onnelliseksi ollessaan ihanimmillaan. Olin rakastunut enkä uskonut, että löytäisin enää miestä, joka voisi olla läheskään R:n kaltainen. R oli minulle kaikki kaikessa ja ilman häntä ei mikään tuntunut miltään. Oli äärimmäisen vaikeaa lopettaa suhde ihmiseen, joka teki parhaimmillaan niin onnelliseksi ja jota rakasti.

Vaikka blogini tarkoituksena oli päättää suhde, en lopulta pystynyt siihen itse. R oli se, joka jätti minut kesän kynnyksellä. Meillä oli ollut monia aiempiakin lyhyitä eroja, mutta tuo ero oli lopullinen D/s-suhteessamme.

Suhteen päätyttyä olin hajalla. Suljin blogini. Olin liian rikki käsitelläkseni eroa ja suhdettamme. Uskoin pitkään, että R palaisi vielä luokseni kuten oli aina ennenkin tullut pienten erojen jälkeen. Samalla erossa kuitenkin muuttui jokin toisella tavalla kuin aiemmissa eroissa: vaikka siihen menikin aikaa, se vimmattu rakkaus alkoi hiipua jossain vaiheessa. Loppukesästä en anellut enää tapaamisia. Alkusyksystä olin jo kuorrutettu muilla murheilla. Vuoden loppupuolella tutustuin yllättäen eksääni, ihastuin salamana ja aloitimme eksäni kanssa D/s-suhteen. Vuoden vaihtuessa olin sydänjuuriani myöten rakastunut - uuteen kumppaniini.

Viisi kuukautta erosta olin jo uudessa suhteessa. Viisi kuukautta erosta ja R tuntui yhdentekevältä. Viisi kuukautta erosta ja ihmettelin, mitä olin koskaan nähnyt R:ssä. Viisi kuukautta ja olin rakastuneempi kuin koskaan.

Blogiini en enää palannut kirjoittamaan. Avasin sen hetkeksi vuoden lopulla kirjoittaakseni projektini päätössanat - ja jatkoin uutta elämääni uudessa suhteessani. Projektini oli päätöksessä - täsmälleen kaavailemassani aikataulussa. 

22.12.2012 Puoli vuotta erosta. Puoli vuotta ja 22 päivää. Se onnistui - onnistui sitten tosiaan. 
R ei palannut jättämisensä jälkeen enää luokseni. Emme ole nähneet kertaakaan reilun kuuden kuukauden aikana. Olemme vaihtaneet pari viestiä, mutta muuten hän on pyyhkinyt yhteystietoni pois, emme juttele reaaliaikaisesti ja se on todella ohi nyt. 
En ollut tarpeeksi vahva irtaantumaan hänestä itse. En vain ollut. Ero tuntui niin jäätävältä, etten pystynyt enää palaamaan blogiinikaan - sattui liikaa. R pysyi päätöksessään ja ehkä se olikin ainoa tapa päästä hänestä irti. 
Vuosi alkaa olla lopuillaan samaten kuin tämä "proggis". Irtaantuminen ei mennyt kuten kuvittelin, mutta lopputulos on sama, jota blogia aloittaessani kaavailin. On hassua huomata tuhlanneensa vuoden tähän kaikkeen - niin pitkä mutta samalla niin lyhyt aika. Ja kuitenkin R vei elämästäni enemmänkin. 
Muutto on pian edessä ja se tuntuu lopulliselta irtiotolta. Tietoni ovat salaiset ja sellaisina pysyvät - Raymondilla ei ole keinoja tulla luokseni ja uusi asunto on puhdas häneen liittyvistä muistoista. Hieman haikeaa mutta samalla on puhdas olo sisältä; elämän jatkaminen oli vaikeaa, pirun vaikeaa ja olin hänen peräänsä pitkään, vielä syksylläkin mutta aika auttaa. Jokin vahva side kuoli jossain vaiheessa - tuntuu, ettei hänellä enää ole niin vahvaa otetta minusta. Se tuntuu hyvältä. Pirun hyvältä. 
Tuntuu, että olen viimein vapaa ja vapaa jatkamaan elämääni. Omaa elämääni.:)

On hätkähdyttävää huomata jälkikäteen, miten sanoiksi muutetut tavoitteet toteutuvat. Pohdin, auttaisiko se minua nytkin. Loisinko selvät tavoitteet? Ja mitä ne olisivat? Eksäni tuli elämääni kun sitä vähiten odotin - etsimättä ja ilman tarkoitusta löytää D/s-suhdetta. Ehkä niin käy nytkin: minä tulen vielä kohtamaan Sen Seuraavan Oikean (:>), jonka vierellä tunnen olevani oikeassa paikassa.

Toivon, että vuoden lopussa elämälläni on uusi suunta. Ehkä eksäni kanssa, ehkä jonkun muun. Toivon kuitenkin, että vuoden lopussa olen onnellinen, hyvässä tai potentiaalisessa suhteessa sellaisen ihmisen kanssa, joka arvostaa ja rakastaa minua. Ihmisen, jolla on aikaa ja halua olla kanssani. Ihmisen, joka välittää minusta ja jolle minä olen merkityksellinen - aivan kuten hänkin on minulle.

Vuoden lopulla minä voin hyvin.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Throwback Thursday: D/s-suhteesta, rakkaudesta, erosta ja ihmisten muuttumattomuudesta

     Minulla on toisinaan edelleen ikävä ensimmäistä Domiani. Eromme jälkeen valta-asetelma on jollain tavalla ollut muutoksessa. En ole enää se naiivi, kokematon, rakastunut ja alistuva tyttö vaan enemmän tasavertainen R:n kanssa. R tekee typeryyksiä, joista moitin häntä. Ja toisaalta juuri R on ollut se, jolle olen itkenyt kun tilanne eksäni kanssa satuttaa niin kovasti.

Päiväkirjamerkintöjeni jälkeen on lohdullista huomata, että ensirakkaudesta voi päästä yli. Rakkaus voi hiipua tai muuttua romanttisesta kohti rakkautta, jota ystävää kohtaan voi tuntea. R on ja tulee todennäköisesti olemaankin yksi merkittävimmistä miehistä ja suhteistani. Mutta kuitenkaan hän ei ole voittamaton: olen rakastanut rajummin hänen jälkeensä ja huomannut, että seksi muidenkin kuin R:n kanssa voi olla mieletöntä...

Ehkä joskus tulen lukemaan tekstejäni, joita olen kirjoittanut eksästäni ja tuntemaan samoin kuin nyt: tuntemaan haikeutta, suruakin mutta pitämään eroa minun itseni kannalta hyvänä. Toivon, että voin myös lukea tekstejäni eksästäni rakastuneena - rakastuneena toiseen mieheen, joka kohtelee minua hyvin. Paremmin kuin kukaan aiemmista.

---

3.1.2012 Day 3: Olla vallan alla

"Pelko, häpeä, syyllisyys ja toivo ovat aina olleet vallanpitäjien mieleen." [Mika Ojakangas]

R on dominoiva. Henkisesti alistava. Manipuloiva. Hän tekee sitä äärimmäisen hienovaraisesti. Joskus jälkikäteen huomaan hänen ohjailleen juuri siihen suuntaan, mihin luulin päätyneeni "luonnostaan".

R ei pakota. Hän voi pakottaa fyysisesti, mutta mieltä hän ohjailee niin taiten, että pökerryttää. En edelleenkään tiedä, mitkä nykyisissäkin ajatusradoissani ovat hänen "kättensä töitä". Tiedän että ilman Raymondia en olisi seksuaalisesti niin avoin. Mutta en tiedä olinko valmiiksi taipuvainen tiettyyn suuntaan seksin suhteen ja jonka valmiutta Raymond vain hieman kasvatti ja kehitti vai loiko R sen, mitä nykyisin seksuaalisesti olen?

Pelko, häpeä, syyllisyys ja toivo ovat vallanpitäjien mieleen... R:llä on valtaa. Hänellä on ollut melkein ensihetkestä asti. Ensin kiinnyin häneen nettimiehenä, jolle purin nuoren tytön tarmolla murheitani. Sitten tapasimme. Koukutuin herkkiin sormiin. Loin livenä yhteyttä ja kiinnyin. Puolen vuoden kuluttua olin korviani myöten rakastunut - ensimmäistä kertaa elämässäni. Viimeistään silloin R todella sai otteen minusta - vahvan otteen. Ja silloin minä huomasin, että sydän veti hänen luokseen ja etteivät muut miehet enää kelvanneet.

Syyllisyyttä tunnen usein. En ole koskaan tuntenut yhtä paljon syyllisyyttä ja katumusta kuin Raymondin kanssa. Toisaalta enpä ole myöskään uhitellut ja temppuillut. Vihaan häntä toisinaan. Se viha vain on ja kytee ja mietin, milloin menneiden kaunojen muistelu menee liian pitkälle. Milloin täytyisi päästä yli niistä asioista, jotka tapahtuivat kauan sitten?

Pelko Raymondin menettämisestä on usein läsnä. Hän on sekä paras ja läheisin ystäväni mitä tulee ajatusteni jakamiseen että myös mies, jota "muuten vain" rakastan. Hän tuntee minut parhaiten. Miltei läpikotaisin. En ole koskaan avautunut kenellekään niin paljon kuin hänelle. Avaudun, vaikka se on yksipuolista. Hän ei näe vaivaa kommentoidakseen suurinta osaa viesteistäni saati että avautuisi itsestään.

Kun Raymondille voin kertoa mitä tahansa ja hän on kuuntelijana ihminen, johon luotan aivan täysin, on sellaisesta vaikea ajatuksenakin irtaantua. Tahtoisin pitää hänet aina ystävänä. Toisaalta se on hankalaa - ystävyys on melko yksipuolista emmekä tapaa ystävinä ilman seksiä. Tapaamme aina vain seksinmerkeissä. Ja seksi... se on parhaimmillaan mahtavaa. Parhaimmillaan olemme menneet yhdessä pidemmälle kuin koskaan muiden kumppaneiden kanssa. Hän on avoin ja kokeilunhaluinen - mies, jonka kanssa ei tarvitse huolehtia estoista. Hänellä ei niitä ole enkä ole koskaan joutunut häpeämään itseäni. En halujani, en kokemuksiani, en fantasioitani tai toiveitani. Meillä menee seksin suhteen pääsääntöisesti hyvin. Jokin loksahtaa sen suhteen kohdalleen. On vaikea uskoa, että olisi toinen minulle niin hyvin seksin suhteen sopiva mies, joka pitäisi kokeilevasta seksistä, olisi taitava ja jonka kanssa vain ylipäätään natsaisi niin pirun hyvin.

Kaikesta huolimatta olen onnettoman optimistinen Raymondin suhteen. Toivoisin että hän vielä joskus sitoutuisi olemaan ainoastaan minun kanssani seksisuhteessa. Että hän hylkäisi muut ja kykenisi pitkään, vakaaseen seksisuhteeseen. Toivoisin että hän aikuistuisi, näkisi minussa enemmän hyvää ja ihanaa kuin on tähän asti nähnyt ja todella "kokisi nyt vain jonkinlaisen valaistumisen".;) Toivoisin että hänestä "tulee kunnollinen" - typerä, naiivi toive mutta ihmiset yleensä kypsyvät mitä enemmän ikää tulee. Raymondkaan ei ole enää mikään parikymppinen fruittari - ei ole kovin suuri ihme, jos siksi toivoisi, että hän asettuisi piankin, olisi nähnyt "riittävästi maailmaa" ja... huomaisi saavansa minulta seksin suhteen kaiken mitä haluaakin. Ja vielä reippaasti enemmän.

Kun tilanne on tuo; olen toiveikas, tunnen pelkoa hänen menettämisestään ja syyllisyyttä kutakuinkin kaikista pahoista teoistani, ei ole ihme että se valta minuun on ja pysyy hänellä. Pyristele siinä sitten irti...

---

Ihmiset uskovat muutokseen. Ihmiset haluavat uskoa muutokseen. Minä toivoin, että R muuttuisi. Minä toivon, että eksäni muuttuisi. Osa minusta on aina tiennyt, etten tule saamaan perinteistä, yksiavioista suhdetta rakastamani miehen kanssa, mutta toivosta on ollut vaikea luopua.

Kun luen vanhoja tekstejäni, muistan sen toiveikkuuden tekstini takana: toivonkipinän tilanteen muuttumisesta pois pelkästä seksisuhteesta kohti sitoutumista. Kolme vuotta myöhemmin huomaan, ettei mikään ole muuttunut: R pettää edelleen kumppaniaan, hän ei ole eronnut kumppanistaan, hänelle ei riitä pelkkä yksi salasuhde eikä hän toisaalta myöskään huolehdi terveydestään sen kummemmin kuin ennenkään.

Ihmiset toistavat toimintaansa. Taitava osaa ennustaa sen pohjalta tulevaa, mutta toiveikas luottaa sokeasti muutokseen. Niin kovasti kuin se nyt satuttaakin, minun pitäisi ymmärtää, että kolmen vuoden kuluttua tilanne on sama kuin nyt mutta R:n sijaan kyse on eksästäni. Eksäni ei tule muuttumaan. Eksäni elämäntilanne ei tule muuttumaan. Hän jatkaa toimintaansa samoin kuin tähänkin asti - hän on huomannut sen toimivan. Eksäni saa seksiä ja naisia. Hänellä on hyvä tilanne, eikä hyvä tilanne vaadi muutosta.

Eksäni toiminta tulee olemaan ennustettavaa, kuten niin ihmisten yleensäkin, ja minä tulen särkemään sydämeni yhä uudelleen ja uudelleen kunnes ymmärrän luopua toivosta ja lähteä.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Väkivalta - hyväksi minulle?

     Itkin taas tänään eroa. Pohdin onnellisuutta, rakkautta ja läheisen menettämistä. Puntaroin sitä, että omasta hyvinvoinnista täytyy huolehtia. Siitä, mikä minulle on hyväksi.

Jossain niissä pohdinnoissa asioista, jotka eivät ole minulle hyväksi, aloin tavoittaa jotain. Pohdintoni ovat vielä haparoivia eivätkä kyyneleet ole täysin kuivuneet, mutta jossain siellä takaraivossa kutittelee ajatus siitä, ettei väkivaltainen mies voi olla täydellinen.

Väkivaltainen mies tai väkivaltainen suhde ei ole minulle hyväksi.

Väkivaltainen mies tai väkivaltainen suhde ei voi olla täydellinen.

Se, miten näen eksäni ja suhteemme, on jollain tapaa vinoutunut. Rakastan miestä, joka ei ehkä ole rakkauden arvoinen. Pidän ehkä arvossa suhdetta, joka ei ole minulle itselleni hyväksi. Jokin toinen mies ja jokin toinen suhde voi sen sijaan olla lähempänä täydellisyyttä.

En vain vieläkään oikein osaa hallita tunteitani. Ei rakkautta ja ikävöimistä vain voi päättää lopettaa. Tunteet eivät kuihdu käskystä.

Tiedän, että on miehiä, jotka kohtelisivat minua paremmin kuin eksäni. Tuntuu vain haastavalta kiinnostua heistä. Entiseeni verrattuna - mieheen, jota rakastan vaikkei pitäisi - kaikki vaikuttavat kovin tylsiltä, tavallisilta, vaisuilta.

Ymmärrän, että kykyni nähdä entiseni ja suhteemme on jotenkin kapeutunut ja suistunut radalta. Silti se tieto ei ainakaan vielä auta minua. Se ei poista tunteita - ei rakkautta ja ikävää. Se ei saa minua näkemään suhdetta ja tilannetta ulkopuolisen silmin.

Alkavalla viikolla tarkoitukseni on käydä muutamilla treffeillä. En ole kovin toiveikas enkä innostunut. Kaikkein mieluiten menisin sänkyyn peiton alle käsi kädessä sen kanssa, jota eniten rakastan. Olisin kainalossa, nauttisin toisen lämmöstä ja antaisin sen kaiken surun ja pahan olon hiljalleen haihtua. Ihmisellä, jota eniten rakastaa, on se taito. Taito saada olo kevyemmäksi. Ja juuri sitä kaipaan...

torstai 12. maaliskuuta 2015

Throwback Thursday: Onnellisuudesta ja rakkaudesta

     Erostani ensirakkaudeni kanssa on pian kolme vuotta. Suhteemme oli sekava ja satuttava D/s-suhde. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni rakastunut ja tuo mies vain sattui olemaan tahollaan tukevasti varattu. Sen suhteen aikana vuodatin paljon kyyneleitä - niin sydänsuruista kuin fyysisestä kivustakin.

Puoli vuotta erosta huomasin, etten enää rakastanut häntä. Rakkaus kuihtui jossain vaiheessa ja tapailin jo tulevaa miestäni eli rakastamaani eksää. Nykyisin olemme ensirakkauteni kanssa jonkinlaisia ystäviä. Olemme tapailleet viimeisimmän eroni jälkeen, ja hän on edelleen yksi läheisimmistä "ystävistäni". Hän on yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka todella tuntevat minut.

---

5.1.2012 Day 5: Mistä onnellisuus koostuu?

Kahlasin vasta lehtipinoani, johon oli kertynyt viime kuukausilta läjä läpysköjä. Ajattelin rentoutua. Lukea jotain Cosmon kaltaista hömppää, olla iloinen ja saada ajatukset narrattua pois Raymondista.


Heittäydyinkin sänkyyn marraskuun Trendin kanssa ja selasin ensimmäiseen lukemattomaan artikkeliin; "Ihmisen jälki. Rakkaus ei katoa, vaikka kumppani kuolee. Nuoret lesket kertovat."

...

Vollotin ensimmäisestä kappaleesta asti. Luin naisesta, joka oli tutustunut 19-vuotiaana mieheensä, kasvanut yhdessä hänen kanssaan ja jatkanut 12 vuotta yhteistä polkua kunnes kuolema erotti. Luin etenevästä sairaudesta, jäähyväisistä, itsemurhan tehneen miehen kumppanista ja parista, joka oli ehtinyt tuntea kolme vuotta ennen miehen poismenoa. Luin ja itkin ja pala kurkussa kasvoi. Artikkelin lukemisen jälkeen naama oli täplikäs, posket kyynelissä ja silmäni niin turvonneet, että yritin onnettomana taputella niitä vähän pienemmiksi ennen ulos lähtöä. Olin turta ja järkyttynyt. On siinäkin tapa rentoutua.

Omat pyrkimykseni irtautua rakastamastani miehestä tuntuivatkin yhtäkkiä pieniltä. Typeriltä. Turhilta. Kannattaako tuhlata potentiaalista yhteistä aikaa turhaan pelailuun ja eroleikkeihin? Kannattaako rakkauden kanssa ylipäätään leikkiä? Jos Raymondia ei enää oikeasti olisi, en tiedä miten kykenisin jatkamaan. Elämästäni puuttuisi niin iso osa. Tai oikeastaan sydämestä.

Tiedän kuitenkin ettei Raymond ajattele noin. Hän elää halujensa mukaan, toteuttaa fantasioitaan ja pitää ihmiset erossa sydämestään. Yhdessä jatkaminen tarkoittaisi silloin mustasukkaisuutta, sydänsuruja ja tautiriskejä minulle. Onko fiksua altistua niille sen ajatusradan myötä ettei ole varmuutta kuinka kauan olemme tässä maailmassa ja jonka vuoksi ei kannattaisi nillittää epäolennaisista pikkujutuista ja sulkea siten itseltä onni ja rakkaus pois?

Onko parempi nauttia yhteisistä hetkistä kun niihin on vielä mahdollisuus vai kääntää kokonaan selkä hänelle ja suojella itseään taudeilta? Kumpaa pidän tärkeämpänä?

---

Kahden vuoden takaiset blogitekstini tuntuvat taas kovin ajankohtaisilta - mies, johon viittaan, on vain vaihtunut. Pohdin jälleen niitä samoja kysymyksiä, joiden kanssa aikoinaan kamppailin: tulenko enää rakastumaan ja voiko elämä tuntua koskaan muulta kuin vajaalta ilman ihmistä, jota rakastaa?