bdsm, narsismi, narsisti, pettäminen, pettäjä, salasuhde, toinen nainen, uskottomuus

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Narsistimies puolisoksi?

Tärkein ensin: narsismista ei parannuta. Terapia opettaa narsistille vain uusia manipuloimistapoja, jolloin narsisti saa uusia välineitä näytellä normaalia vakuuttavammin.

Blogin pääpariskunta, J ja hänen naisystävänsä päättivät siis jatkaa yhdessä. Soitin J:lle puoli vuotta eromme jälkeen ja ehdotin, että puhuisimme asiat halki. Se ei käynyt, mutta soittoni sai J:n kiristämään otettaan naisystävästään, julkistamaan parisuhdestatuksensa somessa ja viimeistelemään naisystävän sitoutumisen laittamalla naisensa raskaaksi. Kuukauden sisällä soitostani pulla kun oli jo uunissa, ja somen parisuhdestatuspäivityskin lähti pois kaikessa hiljaisuudessa heti raskauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. J halusi varmistaa, ettei soittoni jälkeen olisi luvassa mitään, mikä saisi naisystävän jättämään hänet. Heillä on nykyisin lapsi, mutta muuten mikään ei ole muuttunut: J:llä on edelleen joukko muita naisia.

Normaaleihin tunteisiin kykenevän ihmisen on vaikea ymmärtää sitä tunteettomuutta, jota narsistilla on. Narsisti ei rakasta, hän omistaa. Narsistilla ei ole omaatuntoa, hänelle kaikki on mahdollista. Narsisti ei ymmärrä, mitä uskollisuus, sitoutuminen ja rakkaus merkitsevät. Hänelle ne ovat sanoja, joita on viljeltävä sopivissa tilanteissa, tapa vaikuttaa muihin ihmisiin.

Uskon, että J:n naisystävä jäi suhteeseen, koska häntä manipuloitiin ja painostettiin niin paljon. 24/7 manipuloinnin kohteena oleminen jättää jälkensä. J teki kaikki temppunsa naiseen, ja toisaalta nainen itse halusi hänelle luvatun, täydellisen suhteen, jossa mies hellii, palvoo, jumaloi ja lahjoo häntä. Nainen sulkee silmänsä siltä, että miehellä on muita ja että mies on väkivaltainen. Hän tekee sen, koska on niin rakastunut eikä joko tiedä tai ei suostu tunnustamaan sitä, että rakkaus on yksipuolista. Narsisti ei tiedä mitä rakkaus on. Hänelle se on jokin abstrakti sana muiden joukossa.

Rakkaudesta huolimatta on uskomatonta, että kouluttautunut, fiksu nainen tekee lapsen tuollaiseen parisuhteeseen. Siis suhteeseen, jossa mies on "isi" nuorille nartuilleen, jossa mies hakkaa, piiskaa, sitoo, kiduttaa naisia, jossa mies pettää, valehtelee ja alistaa. En ymmärrä miten naisystävä voi jättää pienen lapsensa kahden kesken tämän "isin" kanssa, mutta sitä se hullaantuminen teettää. Vastaavassa tilanteessa tarkkailisin vainoharhaisesti lapsessa näkyviä jälkiä mistä tahansa väkivallasta. J nauttii puolustuskyvyttömäksi sidotuista ja teipatuista nartuista, ja jatkuvasti huutava ja kiljuva vauva nyt tuskin on kaikista leppoisinta seuraa.

Pari sanaa narsistista isänä:

1. Lapset oppivat tunnistamaan ja käsittelemään tunteitaan aikuisten avulla. Narsisti ei huomaa näitä kaikkia tunteita, joten narsisti ei voi reagoida niihin kuten pitäisi. Narsisti kasvattaa järjellä. Järjellä kasvattaminen saa lapsen työntämään tunteensa sivuun, hämmentymään niistä, pitämään niitä jotenkin pahoina. Tuloksena on ongelmia tunne-elämässä.

2. Narsistille lapsi on narsistin jatke. Lapsen oma identiteetti ei pääse kehittymään ja seurauksena on vakavia identiteettikriisejä myöhemmin elämässä. Lapsen oma tahto tulee aina olemaan narsistin käsissä. Narsisti määrää, ohjaa, tukee oikeaksi katsomaansa suuntaan. Ulkoapäin katsottuna narsisti voi itse asiassa näyttää täydelliseltä vanhemmalta, mutta ne vauriot tulevat pintaa syvemmälle.

3. Lapset vaistoavat herkästi asioita, mutta näistä asioista tulee heille normaaleja. Narsisti vaikuttaa lapsen myöhempiin ihmissuhteisiin. Parisuhde narsistin kanssa ei ole koskaan normaali, mutta se vaikuttaa lapsen käsityksiin siitä, mitä on rakkaus ja millaista on parisuhde. Lapsi saa mallia siitä, että parisuhteisiin kuuluvat salamyhkäinen ilmapiiri, muut naiset, manipuloiminen. Vaikka äiti sulkee silmänsä tietyiltä asioilta, lapset imevät kokemaansa kuin sienet ja toistavat niitä myöhemmin elämässään.

Haluaisitko sinä lahjoittaa lapsillesi tunne-elämän vaikeuksia, identiteettiongelmia ja vaikeita, epäterveitä ihmissuhteita? Se on tulos epäterveistä lähtökohdista.

Suosittelen jokaista tutustumaan narsismiin ja psykopatiaan. Toisin kuin monissa muissa mielenterveydenhäiriöissä, narsistisia ja psykopaattisia ihmisiä on vaikea välttää, koska he osaavat luoda tietoisesti niin hurmaavan, täydellisen, rakastettavan kuvan. Siksi heihin rakastutaan, siksi heitä kohdataan, siksi liian monet joutuvat heidän uhreikseen.

Narsistit ja psykopaatit käyttävät joitain samoja tapoja valloittaa ihmisiä, joten kannattaa pysähtyä, jos huomaat joitain hälyttäviä merkkejä:

- Liian hyvä ollakseen totta. Narsistit ovat kuin kameleontteja, jotka mukautuvat kulloisellekin ihmiselle täydellisesti sopivaksi: samat arvot, samat tulevaisuudentoiveet, samat haaveet, kaikkea mitä olet koskaan voinut kuvitellakaan ja vielä enemmänkin. Ihminen, jollaista et voinut kuvitella olevan olemassakaan.

- Saat kalliita lahjoja, sinua viedään matkoille, hienoihin ravintoloihin, toinen toisi kuunkin taivaalta. Tunnet itsesi jumaloiduksi niin kuin et ole koskaan ennen tuntenut. Mies on enemmän kuin kukaan muu koskaan.

- Tämän jumalaisen ihmisen eksät vain ovat huonolla maulla valittuja: he ovat mielisairaita, riippuvia, sekoja. Eksistä on vaikea löytää mitään hyvää sanottavaa ja usein kaikki yhteydet eksiin on poistettu. He ovat kuin ilmaa. Toisaalta välit eksään voivat olla liian hyvät niin, että eksä on edelleen talutushihnassa, salarakas, rahan antaja tai muuten ihminen, josta voi hyötyä. Narsisti lyttää ihmisiä, koska siitä on hyötyä. Kaikissa ihmisissä on jotain vikaa niin, että kun joku varoittaa narsistista tai sanoo hänestä jotain poikkipuolista, on narsistin helppo viedä sanoilta terä muistuttamalla, miten kyseinen henkilö on sekaisin, kateellinen, mustasukkainen, hullu...

- Tunteet eivät tunnu täysin luontevilta. Tarkemmin katsottuna esimerkiksi itkeminen on kuin näyteltyä. Narsisti myös vaihtaa "tunteesta" toiseen lennossa löytääkseen sen, millä hän pystyy vaikuttamaan toiseen. Narsisti käy läpi koko kavalkadin etsiessään keinoja manipuloida.

- Valehtelu. Narsisti keksii valeita toisensa perään vaikka jäisi niistä kiinni niin, että lopulta olet pyörällä päästäsi, väsynyt, alat epäillä itseäsi ja mukaudut. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos muilla ihmisillä on aina eri versio tapahtumista. Narsistille valehtelu on helppoa ja luontaista ja hän tekee sen uskottavasti. Narsisti käyttää hyväkseen ihmisten luontaista halua uskoa toisista hyvää ja luottamusta muihin ihmisiin.

- Henkinen ja fyysinen väkivalta. Se ei lopu. Pettäminenkin on henkistä väkivaltaa. Kaikenlainen alistaminen, kotiin passittaminen, ystävyys- ja perhesuhteidesi jäädyttäminen on henkistä väkivaltaa. Mitä vähemmän sinulla on läheisiä ihmisiä ympärilläsi, sen parempi narsistille. Narsisti ei halua, että voit puhua kenellekään siitä, mitä kotonanne todellisuudessa tapahtuu.

Parasta, mitä voit tehdä, on lopettaa suhde narsistiseen ihmiseen. Parempiakin löytyy. Narsisti tuhoaa kaiken ympäriltään. Järkipuhe, tunnepitoinen puhe, myötätunto tai terapia eivät auta. Sinä et ole se, joka voi parantaa toisen. Tuhlaat vain aikaasi, energiaasi ja mielenterveytesi. Ja siinä sivussa pahimmillaan myös lapsen/lasten elämän.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Tätä miestä et tahdo sukuusi

"On mies, nainen ja kaksi lasta, omakotitalo ja tavallinen elämä. Mies on katucharmikas, hyvä tarinankertoja. Sellainen mies, jonka tavatessaan tuntee, että tämä on Erityisen Mukava Juuri Sinulle. Sellainen mies, joka nappaa vaimoaan vyötäröstä monen avioliittovuoden jälkeenkin ja saa suhteen näyttämään täydelliseltä. 
Tavataan sama mies muutaman viikon päästä. Edessä on lomamatka ystäväporukalla, jossa mies on tuore, tuttavuus. Kaikkien kaveri, selkään läiskijä. 
”Muijat mukaan, totta kai”, mies sanoo ja järjestää kaiken. Kun lähtöpäivä koittaa, hän kaartaa tapaamispaikan pihaan. Käsi on taas naisen vyötäisillä. Nainen vain on eri kuin pihamaalla. Hän hehkuu onnea ja esittelee kihlasormustaan. Seurueen leuka loksahtaa auki, ja kun onnellinen morsian käy autolla, Mies katsoo kaikki hiljaiseksi. 
”Pidätte suut kiinni.”
Jostain syystä me pidämme. Vaikea käsittää miksi, vaikka edessämme seisoo tyyppi, jolla on kaksi toisistaan tietämätöntä vaimoa. Mies on cool, vaikka hän on juuri jäänyt kiinni megalomaanisesta valheesta. 
Psykopatiaguru, amerikkalainen Robert D. Hare kertoo Ilman omatuntoa -kirjassaan, että suvereeni valehteleminen on yksi psykopaattien leimallisimpia piirteitä. Psykopaattia (= narsistinen persoonallisuushäiriö) ei haittaa valheesta kiinni jääminen, hän vain muokkaa tarinansa uusiksi ja tosiasiat valheeseen sopiviksi. Hän ei piittaa, paljastuuko valehtelijaksi vai ei. 
Kerta toisensa jälkeen psykopaatti puhuu itsensä kuiville tilanteesta, jota sana umpikuja olisi tavallisessa elämässä liian laimea kuvaamaan. 
Psykopaatti ei ole elokuvien veitsi kädessä kuolaava hullu, vaan keskimääräistä älykkäämpi, nokkela ja taitava keskustelija, joka saa ihmisiltä haluamansa – rahaa, valtaa, seksiä – viehätysvoimansa ja sosiaalisten kykyjensä ansiosta. Sosiaalinen suosio on luonnehäiriöiselle elinehto. Yleisin psykopaattien uhrien kysymys kuuluukin: Miksi annoin sen tapahtua? Kuinka saaton olla niin tyhmä?"

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Vuosi pettäjän paljastamisesta ja narsistin jättämisestä

Tasan vuosi sitten kirjoitin J:n naisystävälle paljastavan sähköpostini ja keikautin meidän kolmen elämät nurinniskoin. Nyt on tullut aika sulkea ympyrä ja päättää tämä tarina: Mitä vuodessa on tapahtunut, mitä minulle nykyisin kuuluu.

Näitä sanoja kirjoitan kaukana Suomesta. Suomi tuntuu turhan pieneltä paikalta meille kahdelle. Pieniä muutoksia on kyllä tapahtunut: en enää vilkuile jokaisen tutunnäköisen auton rekisterikilpeä bongatakseni J:n enkä ole ensimmäisten kuukausien jälkeen pelännyt tulla kotiini ja lähteä kodistani. Joskus mielessäni häilähtää nopeasti se mahdollisuus, että voisin löytää J:n tuttuun tapaan kerrostaloni rapusta, mutta ajatus on ohikiitävä eikä saa enää sydäntäni hakkaamaan pelosta. Ne ovat pieniä askeleita, mutta minulle suuria. Silti Suomessa olen edelleen joka päivä vihainen ja se on henkisesti kuluttavaa.

J:n aiheuttamista pelkoreaktioista on mennyt aikaa toipua. Ensimmäisten kuukausien aikana kärsin painajaisista. Näin niitä valveilla unta odottaessa. Sama kaava toistui joka ilta: mieleni pyöritti uudelleen ja uudelleen mustavalkoista filmiä, jonka keskiössä oli J:n koholla oleva nyrkki. Filmissä aika mateli. Istuin siinä vasta herätettynä sängyssäni yöllä kyvyttömänä liikkumaan, lähes shokissa pelosta ja odotin nyrkiniskua kasvoihini kykenemättömänä puolustautumaan. Mielessäni pyörivä filmi on marraskuulta 2014 – siltä yöltä, jolloin heräsin ovikelloon ja päästin J:n asuntooni. Hän istutti minut sängylle, kohotti nyrkkinsä, tähtäsi ja odotti kun minä rukoilin hiljaa mielessäni, että se olisi vain pahaa unta, mieleni synkkä tuotos.

Näin saman muiston mielessäni joka ilta koko kevään ajan. Joka ilta itkin sitä, ja joka ilta muisto sai minut lähes pakokauhuun pelosta. Mieleni toi yhä uudelleen mieleeni lyönnin, pelon, kivun, uuteen iskuun valmistautumisen, hiljaisen, pelontäyttämän hetken ja leukaperääni mäjähtävän toisen nyrkiniskun. Odottaminen, avuttomuus, kyvyttömyys suojautua ja puuttua tilanteen kulkuun oli sinä marraskuun yönä ja on jälkikäteen ollut muistoissani pahinta. Se hiljainen hetki kun aika tuntuu pysähtyneen ja edessä oleva nyrkki saa shokkiin pelosta.

Pian eroni jälkeen vaihdoin puhelimeni toiseen. Uudessa puhelimessani J:n kanssa käyttämäni sähköpostin viestit eivät tule automaattisesti puhelimeeni. Poistin myös J:n puhelinnumeron. Se auttoi hieman, mutta Helsingissä on ollut vaikea olla. Kaikki muistuttaa minua J:stä. Bussini keskustaan kulkee J:n työpaikan ohi, metrossa muistan matkat J:n asunnolle ja keskustan lukuisat paikat muistuttavat minua tapaamisistani J:n kanssa. Eron jälkeen olen itkenyt monia kertoja julkisilla paikoilla ja ollut halkeamaisillani raivosta. Minun on ollut vaikea käsitellä tunteitani ja päästä vihastani.

Kesän työskentelin ulkomailla ja se teki minulle hyvää. Kesän aikana jokailtaiset painajaiseni, joita valveilla näin, loppuivat. Aloin nukkua paremmin. Olin paljon yksin ja mietin J:tä, suhdettamme, eroamme ja vihaani. Aloin tavoittaa vanhaa minääni ja tuntea häilähtelevää onnellisuutta mutta vihaani se ei poistanut.

Suhde J:hin on ollut kasvattava. Se on muuttanut minua paljon mutta nyt eron jälkeen huomaan hiljalleen muutoksia ajattelutavoissani. Eivät J:n naiset ole huoria ja narttuja – ei myöskään se herpeksen J:hin tartuttanut tyttö. Ei J:n naisystäväkään ole huora huolimatta siitä, miten J itse häntä kutsuu ja kuinka vaikea minun on tähän naiseen suhtautua. Huora-sana on vain J:n oma tapa alistaa ja halventaa naisia – pelkkä loukkaava ilmaus – enkä minä halua olla enää mukana siinä. Minusta naisten pitäisi vetää enemmän yhtä köyttä – eivät asiat muuten koskaan muutu.

Nykyisin minun on yhä vaikeampaa suhtautua neutraalisti pettäviin miehiin. Heitä kohdatessani minun tekee mieli paljastaa pettäminen heidän tyttöystävilleen. Kynnys on kuitenkin edelleen korkealla: Mikä minä olen leikkimään Jumalaa ja puuttumaan parisuhteisiin? J:n naisystävä oli iloinen, että kerroin hänelle, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki muutkin naiset tahtoisivat tietää. Tekee kipeää katsoa pettämistä sivusta ja olla alistamassa naisia siinä missä miehetkin; vaikenemalla me annamme hyväksyntämme pettäville miehille eivätkä asiat koskaan muutu.

Toivon, etten koskaan näe J:tä tutuissa toimissaan; saattelemassa vierasta naista ravintolan vessaan, kourimassa teinityttöä haaroista tai suukottamassa omistavasti otsaan. En haluaisi joutua siihen ikävään tilanteeseen, jossa joutuisin pohtimaan, pitäisikö minun paljastaa J jo toistamiseen hänen naisystävälleen. Ehkä turvallisinta on uskoa, että he päätyivät avoimeen parisuhteeseen – silloin voin ohittaa J:n olankohautuksella. En usko, että voimme ikuisuuksia vältellä toisiimme törmäämistä Helsingissä.

Syyskuussa etsin J:n puhelinnumeron ja soitin J:lle. Se oli pitkän pohdinnan lopputulos. Toivoin, että voisimme tavata ja keskustella tapahtuneesta. Pohdin, että se saattaisi auttaa minua käsittelemään tätä niin, että saisin tälle lopullisen pisteen ja vihani päätökseen. J lopetti nopeasti puhelun emmekä ole sen jälkeen olleet missään tekemisissä toistemme kanssa.




Keväisen yhteydenottoni jälkeen J:n naisystävä passitti J:n sekä sukupuolitautitesteihin että terapeutille. Hieno homma, mutta todennäköisesti terapia on tuloksetonta. Narsismin hoito on vaikeaa, ja aikuisen osalta jo myöhäistä. Halu terapiaan tulisi muutenkin lähteä narsistilta itseltään voidakseen auttaa. Jos J olisi saanut narsisti-diagnoosinsa, ei J:n naisystävä ehkä olisi näin pian lähtenyt tuottamaan J:lle jälkeläistä. Todennäköisesti terapiassa on sitten käsitelty jotain ihan muuta ja sen avulla J on vain oppinut uusia manipulointitekniikoita. Toivon, ettei hän ole sentään käyttänyt vastaanottoaikojaan terapeuttinsa panemiseen, mutta mistäs sitä tietää, onhan hän aiemminkin hyödyntänyt sellaiset hauskat tilanteet.

Vielä loppuvuodesta toivoin, että saisin joskus J:ltä vilpittömän anteeksipyynnön. Halusin, että hän pyytäisi anteeksi väkivaltaa ja herpekselle altistamista. Uskoin jopa, että anteeksipyyntö olisi osa terapiaa; jos J todella katuisi tekojaan niin hän haluaisi omastakin aloitteestaan pyytää ja saada anteeksi. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, ettei J kadu, pahoittele eikä tunne syyllisyyttä. Häntä harmittaa vain kiinnijääminen ja ne lukuisat siitä johtuneet seuraukset, jotka hankaloittavat hänen elämäänsä. Hän on vähän kiikissä: Periaatteessa hänen ei kannata jättää naisystäväänsä, koska naisystävä voi pilata hänen maineensa työelämässä, mutta toisaalta parisuhde nyt voi olla melkoista helvettiä, koska menetettyä luottamusta on vaikea palauttaa. Anteeksipyyntö häneltä taitaisi tarkoittaa vain sitä, että hän on ymmärtänyt, että tervehtynyt tekisi sen.

Eromme jälkeen olen ihastunut palavasti. Kokeilin treffailun aloittamista heti erottuani, mutta kevään loppupuolella ymmärsin, etten ollut valmis vielä suhteeseen. Kyky ihastua ilahdutti kuitenkin minua ja se herätti toiveikkuuden siitä, että joskus pääsen jaloilleni tästä suhteesta. Loppukevät ja kesä on ollut mielenkiintoista aikaa, sillä olen ensimmäistä kertaa elämässäni opetellut olemaan ilman parisuhdetta ja viihtymään itseni kanssa. Olen ottanut aikaa itselleni ja sen kuulostelemiselle, mikä minulle on hyväksi ja mitä minä haluan. On ollut kiehtovaa kohdata pelkojani yksinjäämisestä ja yksinolosta ja huomata, että pärjään. Vapaus on tuntunut huikealta.

Toivon, että J:n naisystävä olisi myös ottanut aikaa itselleen, lähtenyt kauemmas J:n vaikutuspiiristä ja katsonut tilannetta ja elämäänsä yksin etäältä. Tämän prosessin aikana olen kuitenkin hiljalleen alkanut ymmärtää, että minun tehtäväni on nyt vain pitää itsestäni huolta. Kukin meistä tekee omat valintansa ja kukin meistä on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Minulla riittää vielä opeteltavaa siinä, että antaisin näiden kahden elää omaa elämäänsä ja tehdä omat virheensä.

Muutakin opeteltavaa on. Kun sitä vähiten etsin, löysin elämääni parisuhteen. Olen kolmatta kertaa elämässäni rakastunut ja se on aika upea tunne. Voin sanoa olevani tätä kirjoittaessani aika onnellinen. Odotan varovaisen uteliaasti tulevaisuutta. Minulla ei ole kiire minnekään – juuri nyt haluan nauttia tästä hetkestä ja mahdollisuuksista. Mies on kovin kaukana J:stä ja koko bdsm-maailmasta. Mieheni kanssa olen hitaasti opetellut elämistä tasa-arvoisessa parisuhteessa, jossa kumpikin arvostaa toista. Eikä se ole lainkaan hassumpaa tai tylsää! J:n jälkeen en ole enää ollut viehättynyt manipuloinnista. En halua ohjata, alistaa ja hyväksikäyttää ihmisiä. Minulla ei ole tarvetta siihen – tarve lähti J:n mukana.

Avoimuus on auttanut minua selviytymisessä. Kauan siihen pisteeseen pääseminen tosin vei. Loppuvuodesta kerroin vanhemmilleni totuuden minun ja J:n suhteesta ja erostamme. Kertominen oli vaikeaa, mutta sen jälkeen minun on ollut helpompi hengittää. Vanhempani ovat tietysti olleet järkyttyneitä ja he sulattelevat asiaa edelleen. Heitä surettaa kokemani ja se, että he eivät pystyneet suojelemaan minua päätymästä tuollaiseen suhteeseen. Vanhempani ovat täysin puolellani ja tukenani. Tuntuu huojentavalta lopettaa sairaan sadistin suojeleminen. Vanhempani ymmärtävät nyt paremmin sitä, miksi minulla on ollut niin paha olo ja miksi olen hakenut kesän jälkeenkin töitä Suomen ulkopuolelta. Olen huojentunut ettei minun tarvitse enää teeskennellä, että kaikki on hyvin ja näyttää iloista naamaa vaikka elämäni olisi mullinmallin. Koin teeskentelyn etenkin keväällä todella raskaaksi. Tuntui pahalta, etten voinut J:n suojelemisen vuoksi kertoa mitä elämääni todellisuudessa kuului ja miten rikki olin silloin.

Myös avoimuus ystävien ja terapeutin kanssa on auttanut minua. Olen lakannut käyttämästä keksittyjä nimiä terapiassa ja puhunut henkilöistä heidän oikeilla nimillään. Avoimuus on tuntunut yllättäen syventävän ystävyyssuhteitani – looginen seuraus, mutta olen pelännyt ihmisten reaktioita siihen, että olen ollut niin pitkään niin sairaassa, väkivaltaa sisältäneessä suhteessa. En halua tulla nähdyksi vain tämän suhteeni kautta tai väkivallan uhrina – olen niin paljon muuta.

Pian tämän tekstin jälkeen palaan Suomeen. Minua jännittää. Eromme jälkeen pelkäsin pitkään J:n kostoa. Kun sitä ei kuulunut, tulkitsin sen tarkoittavan sitä, että J:llä oli kädet täynnä parisuhteensa pelastamisessa. Jos tulkintani on oikein, se voi tarkoittaa sitä, että jonain päivänä J:llä on aikaa ja energiaa tehdä minun elämästäni hankalaa. Toivon ettei sitä päivää tule. Toisaalta olen edelleen myös niin täynnä vihaa, että minusta ei ole enää vain ottamaan iskuja vastaan. En tehnyt J:stä koskaan rikosilmoituksia vaikka syytä olisi ollut. Jos J hankaloittaa elämääni, minä hankaloitan hänen elämäänsä – vaikka sitten oikeudessa.

J on vaikuttanut elämääni ennen eroa ja eron jälkeen niin, että niitä seurauksia käsittelen edelleen terapiassa. Olen kärsinyt huomattavista uniongelmista, pelkotiloista ja muista traumaperäisistä oireista. Niistä selviytymiseen voi mennä vuosia. J:n vaikutus näkyy, mutta en suostu pelkäämään enää. En suostu piiloutumaan ja hylkäämään omaa elämääni pelon vuoksi. Pohdin kauan mitä voin paljastaa nykyisestä elämästäni tässä tekstissä. J on uhannut niin tuhota etenemiseni työelämässä kuin pilata parisuhteenikin. Kertomalla kuulumisistani tulen antaneeksi aseita, mutta jättämällä asioita mainitsematta koston pelossa tulen antaneeksi liikaa valtaa henkilölle, joka ei sitä ansaitse. J ei enää hallitse elämääni.

Loppujen lopuksi haluan tarinani jakamisella tehdä näitä sairaita suhteita näkyviksi, jäsentää omaa tarinaani eheäksi kokonaisuudeksi itselleni ja kertoa samanlaisissa suhteissa oleville ja olleille mitä tällaisista suhteista irtautuminen vaatii ja miten niistä selviää. Minun matkani eheäksi ihmiseksi on vielä kesken ja suhteesta toipuminen vie oman aikansa. Hiljalleen kuitenkin eteenpäin kohti eheää minää ja terveitä suhteita...


Kesä 2014

J:n naisystävä on shokissa genitaaliherpestartunnastaan. J lohduttaa itkevää naista, ottaa syliinsä ja kuiskaa: - Ei herpeksellä ole merkitystä, koska olemme koko loppuelämämme vain toistemme kanssa. Tästä eteenpäin ei ole ketään muita, vain me kaksi.
Kesä 2016

J:n naisystävän on vaikea pettämisen paljastuttua luottaa enää J:hin. J rauhoittelee raivoavaa naista, kumartuu kohti ja pakottaa naisen katsomaan itseään suoraan silmiin.- Ei sinun tarvitse pelätä toisia naisia. Sitten kun meillä on lapsi, millään muulla ei ole väliä. Kaikki muu menettää merkityksensä. Olen nähnyt ja kokenut jo kaiken muun, mutta lapsen saaminen on minulle täysin uutta.
Kevät/kesä/syksy/talvi 201x

- Kun me menemme naimisiin, kukaan muu ei merkitse minulle mitään...

torstai 23. maaliskuuta 2017

"Kuulostaa siltä, että olit J:lle läheisempi kuin hänen tyttöystävänsä, sillä sinun kanssasi hän pystyi olemaan enemmän oma itsensä"

Joskus mietin miksi J oli niin avoin pimeästä puolestaan minulle. Ehkä hän piti minua vaarattomana – enhän ollut ”kukaan” ja kuka minua uskoisi. Välillä pohdin ovatko J:n naisystävälle kertominen, J:n parisuhteen pilaaminen ja nyt tämä blogikin ylimitoitettua, mutta sitten muistan hakkauksen ja pysyvälle sukupuolitaudille altistamisen. En usko, että J edes ymmärtää, mitä peruuttamatonta olisi voinut tapahtua.

Koska meillä ei ollut J:n kanssa mikään perinteinen parisuhde, pystyimme keskustelemaan paljon myös niistä "valonaroista asioista". Psykologia on yksi intohimoistani ja J:hin tutustuessa kiinnostuin niistä mekanismeista, joilla J sai naiset isketyksi, koukutetuiksi ja alistetuiksi palvelemaan häntä. Vaikka paljon parjaankin J:tä, myönnän edelleen, että hän on karismaattinen. Hän on ihminen, jota ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan. Hänen ulkonäöstään tuleva vaikutusvalta, jota hänen hiottu käytöksensä tukee saa vain J:n käyttämään valtaansa väärin. Hän tietää, mihin hän pystyy ja se huvittaa häntä.

J on kiehtova persoona ja se on yksi syy, miksi pysyin suhteessa kaikesta siitä henkisestä kivusta huolimatta. Opin jo varhain, etten minäkään riitä J:lle. Hän ei luvannut sitä eikä piilotellut sitä suhteemme syventyessä. Halusin oppia lisää J:n mielenmekanismeista ja manipuloinnista. Suhteessamme pyrin pääosin piilottamaan todelliset ajatukseni ja tunteeni J:n naiselämästä, koska en halunnut että J lakkaisi olemasta niin avoin minulle.



J on mies, jonka puheille naiset jonottavat ravintoloissa. Hän on mies, joka kolmen vartin juttelun jälkeen saa naisen seuraamaan itseään ravintolan vessaan. J on hilpeä seuramies, mutta lämmin ja ystävällinen. Hän on hyvä olemaan läsnä ja saamaan toiselle arvostetun olon. Hän herättää helposti luottamuksen. Naisten rajoja hän koputtelee taiten ja varovasti vieden naiset yhä syvemmille vesille.

Se, miten naiset hullaantuvat häneen, on hänestä hauskaa. Hän nauttii siitä, että saa kassajonossa isketyn, kihloissa olevan teinitytön tai lenkiltä pokatun pankkiirin vaimon pettämään miestään kanssaan. Koska hän osaa käsitellä ihmisiä, hän on miestenkin keskuudessa pidetty, hyvä äijä. Hän osaa huoltaa sosiaalisia suhteita enkä ole koskaan kuullut hänen joutuneen ongelmiin muiden miesten kanssa iskettyään varatun naisen.

J saa naiset tekemään uskomattomia asioita vuokseen. Minä olin tietysti helppo uhri, koska vastasin itse hänen ilmoitukseensa ja lietsoimme molemmat toistemme mielikuvitusta. Olin halukas seuraamaan J:tä heti tutustuttuani, koska se auttoi minua pakenemaan ongelmallista elämäntilannettani. Yllytin J:tä omalta osaltani menemään kanssani nopeasti syville vesille.

J on aina ollut parisuhteissa. Hän ei näytä pystyvän olemaan yksin. Parisuhde hänen kanssaan on henkisesti haastavaa. Yhden urasuuntautuneen entisen tyttöystävänsä hän istutti kotiin. J:tä kiehtoi ajatus siitä, saisiko hän sellaisen naisen luopumaan urastaan J:n vuoksi ja jäämään kotiin. Se onnistui ja J:stä se oli hulvatonta.

Toinen entinen tyttöystävä puolestaan tuli J:n mukana sairaalaan kun J oli jälleen kerran jäänyt kiinni pettämisestä ja hänet kutsuttiin isyystestiin. Kipeästä aiheesta huolimatta tyttöystävä pysyi J:n rinnalla ja J:tä hymyilytti. J:stä tuli silloin isä, mutta tilanteen monimutkaisuudessa hän luopui lapsesta. Tiedä sitten onko hän katunut asiaa kun ero silloiseen tyttöystävään tuli ja "omaa ensimmäistä varsinaista lasta" ei sitten vuosiin tullutkaan.

J:n parisuhteet ovat kaatuneet pettämiseen. Entiset tyttöystävät ovat kyllä parhaansa mukaan yrittäneet kestää kukin omalla tavallaan; yksi jopa antoi J:lle luvan harrastaa seksiä muidenkin kanssa, kunhan hän ei saisi tietää asiasta. Tällaisissa parisuhteissa eläminen on vain henkisesti kuluttavaa. Yksi tyttöystävistä kärsi J:n myötä uniongelmista ja oli altis masennukseen, toinen taas pyristeli itse irti suhteesta kun ei pystynyt sietämään enää J:n uskottomuutta.

J:n nykyisen naisystävän kautta olen kuullut melkoisesti romantisoituja tarinoita näistä entisistä suhteista, jotka päätyivät pettämiseen. Se mies kyllä osaa iskeä tarinaa. Voin sieluni silmin nähdä J:n lähes kyynelöityvän kertoessaan traagista tarinaa, jonka mukaan suhteet päätyivät niin yhden naisen herkkyyteen ja herkkään mieleen kuin toisen naisen haluun nähdä J aina miehisenä sankarina, mikä rikkoontui kun J teloi hetkeksi itsensä. Jälkimmäinen neitokainen ei J:n mukaan enää kyennyt arvostamaan J:tä miehisenä miehenä tämän oltua hetken avuttomampana ja lässynlää.

Juttelimme toisinaan J:n kanssa J:n tulevasta parisuhteesta. Pohdiskelin millainen J:n tulevan kumppanin tulisi olla, jotta hän kelpaisi yksistään J:lle. Halusin uskoa, että J kykenisi uskollisuuteen kun todella rakastuisi. Kerran kysyin J:ltä suoraan voisiko hän olla parisuhteessa pettämättä. J oli hetken hiljaa, katsoi kaukaisuuteen ja katsoi sitten minua suoraan silmiin väläyttäen vastustamattoman hymyn: "Minun on ollut aina helppo saada naisia ja on todennäköistä että se ei muutu".

Tämä tarina alkaa nyt olla lopussa. Ensi viikolla tulee blogin viimeinen teksti, jossa kerron elämästäni eron jälkeen.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

"Minä olen joku, mutta sinä et ole kukaan"

En suhteemme aikana ajatellut koskaan, että suhde vaikuttaisi itsetuntooni ainakaan negatiivisessa mielessä. J kehui hyväksi tytöksi kun tein jotain herttaista ja jotain oikein, hän ylisti minua maailman parhaaksi suihinottajaksi usein ja vilpittömän oloisesti, ja hän nosti peukkua niille kerroille kun olin tälläytynyt tapaamistamme varten milloin mitenkin. Hän antoi minulle tavatessamme kohtalaisen usein positiivista palautetta eikä hänen tyyliinsä kuulunut huutaminen, räyhääminen tai piilovittuilu.

Maksullinen seksi sotii arvojani vastaan enkä ole koskaan harrastanut seksiä rahasta. J etsi ilmoituksessaan narttua, mutta huorasta tuli meidän suhteessamme synonyymi nartulle. Suhteemme alussa J pani minut kirjoittamaan lauseen paperille kymmeniä kertoja: Herrani, olen huorasi, sillä haluan tulla halatuksi. Se oli sekä rangaistus että lempeä keino opettaa minua ”uuteen kutsumanimeeni”. Ne liuskat revimme myöhemmin kahteen osaan, joista toisen jätimme metroon ja toisen erotiikkaliikkeen katselukoppiin.

Opin, että J:n mielestä kaikki naiset ovat pohjimmiltaan huoria: kenen tahansa kuoren alta löytyy alistettava huora. Tuntuu aika ikävältä, että se on J:n käsitys myös omasta avovaimostaan, avovaimon tietämättä. Isi ja huora tai narttu eivät koskaan asettuneet suuhuni kovin luontevasti ja mieli soti niiden käyttöä vastaan. Opettelin käyttämään niitä ilmaisuja, mitä osittain kadun. En jatkossa anna miesten kutsua minua niin alistavasti tai toisaalta puhutella miestä jollain sellaisella tavalla, mikä ei minusta tunnu hyvältä. Ne käsitteet ovat halventavia ja pidemmän päälle ne vaikuttavat käsitykseen itsestä.

J:stä löytyy joitain osumia kun hänen nimensä kirjoittaa googleen (kenestäpä ei?). Joissain piireissä hänen nimensä on tunnettu. Minulle nimi ei sanonut tutustuessamme mitään kuten ei ikäisilleni ystävillenikään. Kaipa hänestä voi sanoa, että hän on nykyisin pikkupomo, joka omalla alallaan voi olla nimenä tuttu, mutta jonka nimi ei alan ulkopuolisille soita kelloja.




Suhteessamme opin pitämään häntä ”jonakuna”, mitä J myös tuki. Suhteemme aikana kävin hänen työpaikoillaan ja kyllähän se hienolta, kutkuttavan jännittävältä tuntui; asetella bleiseriä niskaan ja korkkareita jalkoihin, nähdä julkisuudesta tuttuja ihmisiä ja harrastaa seksiä paikoissa, joihin kenellä tahansa ei ollut mitään asiaa. Aloin seurata J:n alaa mediassa ja J:stä alkoi tulla silmissäni ”joku” myös meidän suhteemme ulkopuolella. Aloin olla imarreltu, että joku sellaisessa asemassa oleva oli minun kanssani, harrasti seksiä minun kanssani, piti minusta ja oli kontaktissa minuun. 

Yhtenä humalaisena iltana J sanoitti sen osuvasti: hänestä hän oli ”joku” kun taas minä ”en ollut kukaan”. Ja että hän tarvitsi mielestään rinnalleen ihmisen, joka ei ole hullu kuten hän on. Ehkä siksi minun ei pitäisikään olla yllättynyt, että J valitsi naisystäväkseen tämän naisen – naisella on rahkeita olla J:n silmissä urallaan jonain päivänä ”joku” (ellei J ole torpannut naisen urakehitystä laittamalla hänet kotiäidiksi vuosikausiksi).

Huorittelusta on ollut helppoa päästä yli, sillä sana kalskahti aina ikävästi korvaani: huora on maksullinen, mutta minä en harrasta seksiä rahasta. Muuten ajatusmaailman muuttaminen on ollut hitaampaa. Suhteemme aikana ja eron jälkeen olen purkanut suhdettani J:hin terapiassa, jossa ollaan tarkasteltu niitä ajatusrakenteita, joita suhteemme aikana loin kuten nyt vaikka tätä epätasa-arvoisuutta ihmisinä. Pidin pitkään itsestään selvyytenä sitä, että kaikki tuntevat J:n nimen ja että hän on jotain suurta. 

Viimein syksyllä putkautin J:n oikean nimen terapiassa eikä hänen ikäluokkaansa oleva terapeuttini tunnistanut nimeä. Ei tunnistanut silloinkaan kun kerroin, mistä hän voisi olla tuttu terapeutilleni. Se oli minulle iso juttu ja kevensi oloa. Se sai jotenkin asettamaan asioita paremmin todellisiin mittoihinsa: J on ”joku” vain itsellensä. Ei edes korkeammin kouluttautunut kuin minä: maistereitahan tässä molemmat nykyisin ollaan. Eron jälkeen ymmärrän kyllä J:tä paremmin. Häntä varmasti huvitti loppusuoralla oleva sosiaalipsykologian opiskelija, joka ei tunnistanut kaikista merkeistä huolimatta edessään olevaa narsistia...