Viikko yökylästä

     Illalla itkin. Makasin pimeässä peiton alla, odotin unta ja itkin.

Mietin pelon tunnetta. Mietin nyrkkiä kasvojeni edessä yöllä kun on hämärää ja hiljaista - kun naapurit nukkuvat ja aika tuntuu pysähtyneeltä. Mietin viikon takaista yhteistä yötämme eksäni kanssa. Mietin pelkoa, jota tunsin kun olin pakarat kohti kattoa, olkapäät kiinni patjassa odottamassa läimäytyksiä. Mietin tärinää, shokkia, kyyneleitä ja pelkoa kun käsi kohosi yhä uudelleen iskuun.

Iskuja ei tullut. Ei yhtäkään. Mutta käden liike, jonka sivusilmällä näin, sai yksistään huutamaan pelosta. Eksäni pysäytti jokaisen iskun. Hän kohotti kättään, valmistautui läimäyttämään ja pysäytti kätensä juuri ennen kuin lyönti tavoitti pakarani.

R opetti aikoinaan pelkäämään kohoavaa kättä. Hän piiskasi niin säälimättömästi, syyttä ja huolimatta pyynnöistäni lopettaa, että meni pitkään ennen kuin sen suhteen jälkeen en itkenyt ja tärissyt pelosta kun kuka tahansa kohotti kätensä taputtaakseen ja koskettaakseen minua.

Viikon takainen yö eksäni kanssa tuntuu takapakilta. Se tuntuu paluulta menneeseen. Se ei tunnu terveeltä. Bdsm-seksin tarkoitus ei ole traumatisoida. Bdsm-seksin tarkoitus ei ole tuottaa pelkotiloja. Bdsm-seksin tarkoitus ei ole saada itkemään yksin sängyssä kun viikon takainen tunkeutuu mieleen.

Myöhemmin eksäni otti minut kainaloonsa. Hän antoi minun nukkua rintaansa vasten. Hän kiersi kätensä suojelevasti ympärilleni, suukotti minua ja nukahti. Siinä kainalossa ollessa kyyneleet kuivuivat. Pelko katosi. Suru haihtui. Tilalle tuli kiintymys. Lämpö. Rakkaus. Halu olla yhdessä ja fyysisesti niin lähellä toista kuin mahdollista. Se on ristiriitaista: pelko ja rakkaus.

Tänään ei ole hyvä päivä. Olen henkisesti todella väsynyt. Itkuherkkäkin. Haluaisin syliin ja kokokropan taivaallista silitystä. R osaa tehdä sen ja olisi halukas tulemaan luokseni tänään yöksi. Minua kuitenkin mietityttää. Pelkään häntä. Minua pelottaa se, miten hän ilmaisee itseään. Minua pelottaa, mitä "minua suojeleva" voi tehdä minulle, säästääkseen minut satuttamasta enää itseäni.

Tänään ei todellakaan ole hyvä päivä.

Lutkan yö

     Toinen vaihtoehto toteutui: eksäni tuli lopulta luokseni yöllä ja yöksi. Vartin varoajalla tein drinkin, etsin sopivaa pornoa, punasin huulet, laitoin korkkarit ja kipitin avaamaan hänelle alaoven. Ja nyt on edelleen sekava, hämmentynyt, ristiriitainen olo.

Hän ei hakannut minua. Hän suuteli minua.

Minulla ei ollut alkuun peittoa eikä tyynyä - loppuyöstä vain tyyny puuttui. Hän antoi minunkin nukkua sängyssä.

Hän suukotti ja piti minua kainalossa. Hän silitti ja taputti minua. Hän tuli vastaan ja antoi minulle vaihtoehtoja. Hän oli jokseenkin kiltti.

Olen rakastunut. Samalla olen sanaton ja hämmentynyt. On ylipäätään sekava olo.

En tiedä, näemmekö vielä. En tiedä, vaikuttiko näkemiseemme se, että törmäsimme vasta kadulla toisiimme tai se, että otin häneen yhteyttä mennessäni treffeilleni ja kun kerroin hänelle, millaiset - häntä kiihottavat - treffivaatteet olin valinnut.

En tiedä, haluaako hän edelleen tapailla. En tiedä, oliko 1,5 kuukauden erillään oleminen vain kiireistä johtuvaa ja väliaikaista. En tiedä, mitä hän ajattelee viimeisestä yöstämme. En tiedä, heräsikö hänellä halu tulla uudelleen luokseni.

Osa minusta toivoo, että hän tulisi. Uudelleen. Yöksi.

Lutkan sunnuntai

     En tiedä monelta tapaamme eksäni kanssa. Tästä syystä en aamulla uskaltautunut salille. Tästä syystä en ole uskaltanut sopia mitään muuta tälle päivälle. Tästä syystä ilmoitin erikseen eksälleni kun kipaisin pikapikaa äänestämään kulman taakse. Muuten olen ollut kotona. Ja pelännyt.

Kello on tätä kirjoittaessa jo kuusi. Ainakaan emme nähneet aamupäivällä. Ainakaan emme nähneet päivällä. Me tapaamme siis illalla tai yöllä tai emme tapaa ollenkaan. Kaikki vaihtoehdot kuulostavat pelottavilta. Ensimmäinen tarkoittaisi sitä, että hän kertoo pian että on matkalla luokseni ja silloin joudun tekemään viimeiset valmistelut muutamassa minuutissa ja paniikissa. Mutta iltanäkeminen todennäköisesti tarkoittaisi sitä, ettemme vietä yötä yhdessä.

Toinen vaihtoehto - näkeminen yöllä - saa kauhun vellomaan sisälläni. Yökyläilyt tuntuvat meillä tarkoittavan rajuimpia näkemisiä. Pelkään nyrkkiä. Pelkään pahoinpitelyä. Yöllä tunnit tuntuvat kuluvan hitaasti ja pahoinpitely tuntuu päättymättömältä. Yöllä tunnen olevani yksin ja eristyksissä muusta maailmasta - täysin puolustuskyvytön ja toisen armoilla pitkinä, hiljaisina ja pimeinä tunteina. Toisaalta yöllä voisin saada kiihottavaa seksiä. Yöllä toivoisin saavani eksäni sisääni ja naimaan minua.

Kolmas vaihtoehto - tapaamisen peruuntuminen - tarkoittaisi säästymistä pahoinpitelyltä. Mutta se tarkoittaisi myös koko viikonlopun tuhlaamista: aloitin siivoamisen pe-la välisenä yönä, ja olen jatkanut siivoamista ja itseni puunaamista aina näille hetkille asti. En ole pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. Pari täysin hukkaan heitettyä päivää tuntuvat juuri nyt opiskeluissani.

Pelottaa. Eksäni on ainoa, jonka ajatteleminenkin saa vatsani solmuun. Ja kun eksäni on edessäni... Hän saa jalat alta ja synkimmillään helvetinmoisen pelon herätettyä.

Minua pelottaa. Vasta kun näen hänet, tiedän millä tuulella hän on. Ja silloin on liian myöhäistä paeta.

Usein juuri silloin alkaa pelottaa, kun toiveet alkavat käydä todeksi - kun mies, jota eniten rakastan, kääntääkin katseensa puoleeni, huomioi minut ja ilmoittaa tulevansa kylään...

Minä pelkään.

Lutkan lauantai

- imurointi

- vessan luuttuaminen (polvillaan lattialla rätin kanssa valitettavasti - kannattaisi ehkä joskus ostaa jokin moppausväline...)

- tiskaus

- hellan putsaus

- ylimääräisen kaman tunkeminen... jonnekin. piiloon

- peilien kuuraus
- kropan kuorinta, rasvaus, kasvokuorinta ja naamio?

- kaupasta olutta? drinkkeihin jotain? kokeilisinko uutta vai jo hyväksihavaittua?

Huomenna meikki, hiukset, kynnet, vaatteet ja koristelisinko ihoani?

Eksäni on tulossa kylään. Huomenna. Pitkästä aikaa. Olen tillintallin ja hävettää: vastahan aloitin irtautumisprojektin. Mutta haluan eksäni. Himoitsen eksääni.

Ja huomenna minä saan hänet hetkeksi...:>

Vuoden lopulla minä voin hyvin

     Kolme vuotta sitten joulukuussa aloittelin aiempaa blogiani. Se oli vuoden pituiseksi ajateltu projektiblogi, jonka tarkoituksena oli auttaa minua irrottamaan otteeni R:stä ja lopettaa se suhde.

30.12.2011 ... tavoitteeksi otan vuoden - aika alkaa 1.1.2012. Vuoden lopussa toivon olevani onnellinen. Onnellinen ja päässyt tunnesiteestä Raymondiin. Tai olevani parisuhteessa hänen kanssaan. Hitto. 

Tästä se lähtee. You go, girl...?

Vuoden ensimmäinen puolisko meni on-off-suhteessa R:n kanssa. Yritin jättää hänet, mutta en pystynyt, koska R teki minut onnelliseksi ollessaan ihanimmillaan. Olin rakastunut enkä uskonut, että löytäisin enää miestä, joka voisi olla läheskään R:n kaltainen. R oli minulle kaikki kaikessa ja ilman häntä ei mikään tuntunut miltään. Oli äärimmäisen vaikeaa lopettaa suhde ihmiseen, joka teki parhaimmillaan niin onnelliseksi ja jota rakasti.

Vaikka blogini tarkoituksena oli päättää suhde, en lopulta pystynyt siihen itse. R oli se, joka jätti minut kesän kynnyksellä. Meillä oli ollut monia aiempiakin lyhyitä eroja, mutta tuo ero oli lopullinen D/s-suhteessamme.

Suhteen päätyttyä olin hajalla. Suljin blogini. Olin liian rikki käsitelläkseni eroa ja suhdettamme. Uskoin pitkään, että R palaisi vielä luokseni kuten oli aina ennenkin tullut pienten erojen jälkeen. Samalla erossa kuitenkin muuttui jokin toisella tavalla kuin aiemmissa eroissa: vaikka siihen menikin aikaa, se vimmattu rakkaus alkoi hiipua jossain vaiheessa. Loppukesästä en anellut enää tapaamisia. Alkusyksystä olin jo kuorrutettu muilla murheilla. Vuoden loppupuolella tutustuin yllättäen eksääni, ihastuin salamana ja aloitimme eksäni kanssa D/s-suhteen. Vuoden vaihtuessa olin sydänjuuriani myöten rakastunut - uuteen kumppaniini.

Viisi kuukautta erosta olin jo uudessa suhteessa. Viisi kuukautta erosta ja R tuntui yhdentekevältä. Viisi kuukautta erosta ja ihmettelin, mitä olin koskaan nähnyt R:ssä. Viisi kuukautta ja olin rakastuneempi kuin koskaan.

Blogiini en enää palannut kirjoittamaan. Avasin sen hetkeksi vuoden lopulla kirjoittaakseni projektini päätössanat - ja jatkoin uutta elämääni uudessa suhteessani. Projektini oli päätöksessä - täsmälleen kaavailemassani aikataulussa. 

22.12.2012 Puoli vuotta erosta. Puoli vuotta ja 22 päivää. Se onnistui - onnistui sitten tosiaan. 

R ei palannut jättämisensä jälkeen enää luokseni. Emme ole nähneet kertaakaan reilun kuuden kuukauden aikana. Olemme vaihtaneet pari viestiä, mutta muuten hän on pyyhkinyt yhteystietoni pois, emme juttele reaaliaikaisesti ja se on todella ohi nyt. 

En ollut tarpeeksi vahva irtaantumaan hänestä itse. En vain ollut. Ero tuntui niin jäätävältä, etten pystynyt enää palaamaan blogiinikaan - sattui liikaa. R pysyi päätöksessään ja ehkä se olikin ainoa tapa päästä hänestä irti. 

Vuosi alkaa olla lopuillaan samaten kuin tämä "proggis". Irtaantuminen ei mennyt kuten kuvittelin, mutta lopputulos on sama, jota blogia aloittaessani kaavailin. On hassua huomata tuhlanneensa vuoden tähän kaikkeen - niin pitkä mutta samalla niin lyhyt aika. Ja kuitenkin R vei elämästäni enemmänkin. 

Muutto on pian edessä ja se tuntuu lopulliselta irtiotolta. Tietoni ovat salaiset ja sellaisina pysyvät - Raymondilla ei ole keinoja tulla luokseni ja uusi asunto on puhdas häneen liittyvistä muistoista. Hieman haikeaa mutta samalla on puhdas olo sisältä; elämän jatkaminen oli vaikeaa, pirun vaikeaa ja olin hänen peräänsä pitkään, vielä syksylläkin mutta aika auttaa. Jokin vahva side kuoli jossain vaiheessa - tuntuu, ettei hänellä enää ole niin vahvaa otetta minusta. Se tuntuu hyvältä. Pirun hyvältä. 

Tuntuu, että olen viimein vapaa ja vapaa jatkamaan elämääni. Omaa elämääni.:)

On hätkähdyttävää huomata jälkikäteen, miten sanoiksi muutetut tavoitteet toteutuvat. Pohdin, auttaisiko se minua nytkin. Loisinko selvät tavoitteet? Ja mitä ne olisivat? Eksäni tuli elämääni kun sitä vähiten odotin - etsimättä ja ilman tarkoitusta löytää D/s-suhdetta. Ehkä niin käy nytkin: minä tulen vielä kohtamaan Sen Seuraavan Oikean (:>), jonka vierellä tunnen olevani oikeassa paikassa.

Toivon, että vuoden lopussa elämälläni on uusi suunta. Ehkä eksäni kanssa, ehkä jonkun muun. Toivon kuitenkin, että vuoden lopussa olen onnellinen, hyvässä tai potentiaalisessa suhteessa sellaisen ihmisen kanssa, joka arvostaa ja rakastaa minua. Ihmisen, jolla on aikaa ja halua olla kanssani. Ihmisen, joka välittää minusta ja jolle minä olen merkityksellinen - aivan kuten hänkin on minulle.

Vuoden lopulla minä voin hyvin.