bdsm, narsismi, narsisti, pettäminen, pettäjä, salasuhde, toinen nainen, uskottomuus

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Narsistimies puolisoksi?

Tärkein ensin: narsismista ei parannuta. Terapia opettaa narsistille vain uusia manipuloimistapoja, jolloin narsisti saa uusia välineitä näytellä normaalia vakuuttavammin.

Blogin pääpariskunta, J ja hänen naisystävänsä päättivät siis jatkaa yhdessä. Soitin J:lle puoli vuotta eromme jälkeen ja ehdotin, että puhuisimme asiat halki. Se ei käynyt, mutta soittoni sai J:n kiristämään otettaan naisystävästään, julkistamaan parisuhdestatuksensa somessa ja viimeistelemään naisystävän sitoutumisen laittamalla naisensa raskaaksi. Kuukauden sisällä soitostani pulla kun oli jo uunissa, ja somen parisuhdestatuspäivityskin lähti pois kaikessa hiljaisuudessa heti raskauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. J halusi varmistaa, ettei soittoni jälkeen olisi luvassa mitään, mikä saisi naisystävän jättämään hänet. Heillä on nykyisin lapsi, mutta muuten mikään ei ole muuttunut: J:llä on edelleen joukko muita naisia.

Normaaleihin tunteisiin kykenevän ihmisen on vaikea ymmärtää sitä tunteettomuutta, jota narsistilla on. Narsisti ei rakasta, hän omistaa. Narsistilla ei ole omaatuntoa, hänelle kaikki on mahdollista. Narsisti ei ymmärrä, mitä uskollisuus, sitoutuminen ja rakkaus merkitsevät. Hänelle ne ovat sanoja, joita on viljeltävä sopivissa tilanteissa, tapa vaikuttaa muihin ihmisiin.

Uskon, että J:n naisystävä jäi suhteeseen, koska häntä manipuloitiin ja painostettiin niin paljon. 24/7 manipuloinnin kohteena oleminen jättää jälkensä. J teki kaikki temppunsa naiseen, ja toisaalta nainen itse halusi hänelle luvatun, täydellisen suhteen, jossa mies hellii, palvoo, jumaloi ja lahjoo häntä. Nainen sulkee silmänsä siltä, että miehellä on muita ja että mies on väkivaltainen. Hän tekee sen, koska on niin rakastunut eikä joko tiedä tai ei suostu tunnustamaan sitä, että rakkaus on yksipuolista. Narsisti ei tiedä mitä rakkaus on. Hänelle se on jokin abstrakti sana muiden joukossa.

Rakkaudesta huolimatta on uskomatonta, että kouluttautunut, fiksu nainen tekee lapsen tuollaiseen parisuhteeseen. Siis suhteeseen, jossa mies on "isi" nuorille nartuilleen, jossa mies hakkaa, piiskaa, sitoo, kiduttaa naisia, jossa mies pettää, valehtelee ja alistaa. En ymmärrä miten naisystävä voi jättää pienen lapsensa kahden kesken tämän "isin" kanssa, mutta sitä se hullaantuminen teettää. Vastaavassa tilanteessa tarkkailisin vainoharhaisesti lapsessa näkyviä jälkiä mistä tahansa väkivallasta. J nauttii puolustuskyvyttömäksi sidotuista ja teipatuista nartuista, ja jatkuvasti huutava ja kiljuva vauva nyt tuskin on kaikista leppoisinta seuraa.

Pari sanaa narsistista isänä:

1. Lapset oppivat tunnistamaan ja käsittelemään tunteitaan aikuisten avulla. Narsisti ei huomaa näitä kaikkia tunteita, joten narsisti ei voi reagoida niihin kuten pitäisi. Narsisti kasvattaa järjellä. Järjellä kasvattaminen saa lapsen työntämään tunteensa sivuun, hämmentymään niistä, pitämään niitä jotenkin pahoina. Tuloksena on ongelmia tunne-elämässä.

2. Narsistille lapsi on narsistin jatke. Lapsen oma identiteetti ei pääse kehittymään ja seurauksena on vakavia identiteettikriisejä myöhemmin elämässä. Lapsen oma tahto tulee aina olemaan narsistin käsissä. Narsisti määrää, ohjaa, tukee oikeaksi katsomaansa suuntaan. Ulkoapäin katsottuna narsisti voi itse asiassa näyttää täydelliseltä vanhemmalta, mutta ne vauriot tulevat pintaa syvemmälle.

3. Lapset vaistoavat herkästi asioita, mutta näistä asioista tulee heille normaaleja. Narsisti vaikuttaa lapsen myöhempiin ihmissuhteisiin. Parisuhde narsistin kanssa ei ole koskaan normaali, mutta se vaikuttaa lapsen käsityksiin siitä, mitä on rakkaus ja millaista on parisuhde. Lapsi saa mallia siitä, että parisuhteisiin kuuluvat salamyhkäinen ilmapiiri, muut naiset, manipuloiminen. Vaikka äiti sulkee silmänsä tietyiltä asioilta, lapset imevät kokemaansa kuin sienet ja toistavat niitä myöhemmin elämässään.

Haluaisitko sinä lahjoittaa lapsillesi tunne-elämän vaikeuksia, identiteettiongelmia ja vaikeita, epäterveitä ihmissuhteita? Se on tulos epäterveistä lähtökohdista.

Suosittelen jokaista tutustumaan narsismiin ja psykopatiaan. Toisin kuin monissa muissa mielenterveydenhäiriöissä, narsistisia ja psykopaattisia ihmisiä on vaikea välttää, koska he osaavat luoda tietoisesti niin hurmaavan, täydellisen, rakastettavan kuvan. Siksi heihin rakastutaan, siksi heitä kohdataan, siksi liian monet joutuvat heidän uhreikseen.

Narsistit ja psykopaatit käyttävät joitain samoja tapoja valloittaa ihmisiä, joten kannattaa pysähtyä, jos huomaat joitain hälyttäviä merkkejä:

- Liian hyvä ollakseen totta. Narsistit ovat kuin kameleontteja, jotka mukautuvat kulloisellekin ihmiselle täydellisesti sopivaksi: samat arvot, samat tulevaisuudentoiveet, samat haaveet, kaikkea mitä olet koskaan voinut kuvitellakaan ja vielä enemmänkin. Ihminen, jollaista et voinut kuvitella olevan olemassakaan.

- Saat kalliita lahjoja, sinua viedään matkoille, hienoihin ravintoloihin, toinen toisi kuunkin taivaalta. Tunnet itsesi jumaloiduksi niin kuin et ole koskaan ennen tuntenut. Mies on enemmän kuin kukaan muu koskaan.

- Tämän jumalaisen ihmisen eksät vain ovat huonolla maulla valittuja: he ovat mielisairaita, riippuvia, sekoja. Eksistä on vaikea löytää mitään hyvää sanottavaa ja usein kaikki yhteydet eksiin on poistettu. He ovat kuin ilmaa. Toisaalta välit eksään voivat olla liian hyvät niin, että eksä on edelleen talutushihnassa, salarakas, rahan antaja tai muuten ihminen, josta voi hyötyä. Narsisti lyttää ihmisiä, koska siitä on hyötyä. Kaikissa ihmisissä on jotain vikaa niin, että kun joku varoittaa narsistista tai sanoo hänestä jotain poikkipuolista, on narsistin helppo viedä sanoilta terä muistuttamalla, miten kyseinen henkilö on sekaisin, kateellinen, mustasukkainen, hullu...

- Tunteet eivät tunnu täysin luontevilta. Tarkemmin katsottuna esimerkiksi itkeminen on kuin näyteltyä. Narsisti myös vaihtaa "tunteesta" toiseen lennossa löytääkseen sen, millä hän pystyy vaikuttamaan toiseen. Narsisti käy läpi koko kavalkadin etsiessään keinoja manipuloida.

- Valehtelu. Narsisti keksii valeita toisensa perään vaikka jäisi niistä kiinni niin, että lopulta olet pyörällä päästäsi, väsynyt, alat epäillä itseäsi ja mukaudut. Hälytyskellojen pitäisi soida, jos muilla ihmisillä on aina eri versio tapahtumista. Narsistille valehtelu on helppoa ja luontaista ja hän tekee sen uskottavasti. Narsisti käyttää hyväkseen ihmisten luontaista halua uskoa toisista hyvää ja luottamusta muihin ihmisiin.

- Henkinen ja fyysinen väkivalta. Se ei lopu. Pettäminenkin on henkistä väkivaltaa. Kaikenlainen alistaminen, kotiin passittaminen, ystävyys- ja perhesuhteidesi jäädyttäminen on henkistä väkivaltaa. Mitä vähemmän sinulla on läheisiä ihmisiä ympärilläsi, sen parempi narsistille. Narsisti ei halua, että voit puhua kenellekään siitä, mitä kotonanne todellisuudessa tapahtuu.

Parasta, mitä voit tehdä, on lopettaa suhde narsistiseen ihmiseen. Parempiakin löytyy. Narsisti tuhoaa kaiken ympäriltään. Järkipuhe, tunnepitoinen puhe, myötätunto tai terapia eivät auta. Sinä et ole se, joka voi parantaa toisen. Tuhlaat vain aikaasi, energiaasi ja mielenterveytesi. Ja siinä sivussa pahimmillaan myös lapsen/lasten elämän.