Pettäjä

     Olen pohtinut asioita paljon viime päivät. Sain aikani purkaa tunteitani eksälleni, kunnes hän laittoi vuodatukselleni stopin. Hänelläkin on rajansa. Sen jälkeen olen yrittänyt vain jatkaa elämää: suunnata ajatuksia aktiivisesti muualle, pitää itseni kiireisenä ja purkaa vihaani urheiluun mutta ajatus siitä naisesta ei jätä rauhaan. 

Vaikka halu tuhota naisen elämä onkin laantunut, alkaa ajatus vahvistua siitä, että sen naisen on saatava tietää. Siltä naiselta ei ole kysytty, haluaako hän olla suhteessa, jossa miehellä on muita naisia. Nainen ei ole saanut päättää ja esittää omaa mielipidettään, vaan eksäni on tehnyt sen hänen puolestaan. Jos nainen tietäisi, hän ei ehkä missään nimessä haluaisi olla sellaisessa suhteessa.

Jos minua petettäisiin, haluaisin tietää siitä. Haluaisin, että mieheni kertoisi siitä itse. Mutta jollei hän kertoisi, siinä tapauksessa toivoisin, että edes se nainen sanoisi minulle. En haluaisi olla suhteessa, jossa miehelleni ei riitä se, että annan itseni kokonaan ja alistun ja nöyrryn hänelle. Suhteessa, jossa uskon olevani miehelleni ainoa, suostun asioihin, joihin en missään nimessä suostuisi, jos miehelläni olisi muitakin. Alistuvillakin on omanarvontuntonsa.

En tiedä kumpi on sille naiselle pahempi: saada tietää nyt ja nimenomaan toiselta naiselta vai uhrata vuosia suhteeseen, joka ei olekaan sellainen, kuin hän luuli. En tiedä, onko hänestä pahempaa kuulla pettäjämiehestään nyt vai vasta vuosien jälkeen. Jossain vaiheessa pettäminen tulee kuitenkin esille.

Olen kahdenvaiheilla, mietteliäs. Tuttuni, jonka mielipiteitä pidän arvossa, kehotti minua miettimään, mitä hyötyä ja haittaa minulle itselleni olisi, jos kertoisin suhteesta eksäni naiselle. Siis lakata ajattelemasta sitä, mitä se nainen tahtoisi. On vain niin vaikea päästä yli siitä, että minusta petetyn on tiedettävä...

Jos sinua petettäisiin, haluaisitko tietää siitä?

Tyttöystävä

     Selvitin sen. Selvitin eksäni nykyisen naisen nimen. Se on minulle entuudestaan tuttu. Olen ollut mustasukkainen heidän väleistään aiemminkin - en vain tiennyt, että ne voisivat lähentyä niin paljon. Luulin, että se nainen oli jo naimisissa.

On paha olo. En edes tarkalleen tiedä mistä. Tuntuu, että oli helpompi olla ennen kuin tiesin. Jossain vaiheessa helpottaa, mutta juuri nyt tuntuu pahalta. Todella pahalta. Sellaiselta, että haluan pois. Jonnekin kauas. Maailman ääriin ja jättää kaiken nykyisen taakseni. Hukuttautua kaikkeen uuteen, aloittaa alusta. Olla eri minä.

Naisilla on paha tapa jäädä märehtimään. Se kaikki kiukku, viha, suru, mustasukkaisuus.... niihin käytetyn ajan voisi hyödyntää. Sen sijaan, että itkisin sängyssä masentuneena kohtalostani, voisin tehdä jotain hyödyllistä: kehittää itseäni. Keskittää energiaani muuhun kuin yhteen läpipaskaan mieheen ja hänen typerään tyttöystäväänsä. Lopultakin kyseessä on vain yksi parantumaton pettäjä ja yksi hyväuskoinen hölmö.

Jotakuta muuta kehottaisin hengittelemään rauhallisesti ja suuntaamaan ajatukset muuhun. Oikeasti se on vaikeaa: tuntuu vaikealta hengittää, kurkkua kuristaa, kyyneleet eivät ole kaukana ja kaikkein mieluiten menisin masentuneena sänkyyn odottamaan, että kuolo korjaa pois.

Olisipa kauheaa olla itseni vihamies...

     Kuinka vaikeaa yhden ihmisen henkilöllisyyden selvittäminen on?

Maanantaina ratsasin kolme rappua. Varmistin, että eksäni oli tukevasti kiinni työpaikallaan eikä lähdössä lounastauollakaan rakennuksesta. Sitten painoin reittioppaan kuvan mieleeni ja lähdin matkaan. Etsimään sitä osoitetta, joka lähettäjän paikalla eksältäni saamassa paketissa oli ja joka ei ollut eksäni osoite.

Oli orastava toive siitä, että eksäni olisi jostain käsittämättömästä syystä laittanut palautusosoitteeksi tyttöystävänsä osoitteen. Laittanut sen paketin syrjään ja toivonut, että se jäisi minulta huomaamatta. Että tyttöystävällä olisi vielä oma asunto, vaikka tyttö pääsääntöisesti majailisikin eksäni nurkissa. Että eksäni käyttäisi tytön asuntoa välillä tukikohtanaan - siirtäisi hänelle tulevat epämääräiset postit mieluummin sinne kuin omaan osoitteeseensa.

Puolessa tunnissa olin kolunnut kolme rappua. Yhteen rappuun pääsin asukkaan vanavedessä, toiseen pujahdin postinkantajan avulla, kolmannessa pitelin lastenvaunujen kanssa tuskailevalle ovea auki. Ja ihan turhaan: vasta viimeisessä löysin oikean oven ja sille sukunimen.

On pettynyt olo. Sukunimi ei kerro minulle mitään. Sitä ei löydy Facebookista eksäni kavereista, Fonecta ei paljasta etunimeä, google on hyödytön eikä Väestörekisterin osoitepalvelu toimi ilman etunimeä. Olen taas lähtöpisteessä: ei aavistustakaan, kuka se nainen on.

Tiedän naisen ulkonäöstä edelleen vain kengänkoon ja vaatemaun. Hiustenväriä aavistelen, kosmetiikasta voin päätellä jotain laittautumisesta. Muuten ei mitään. Hän on olemassa, mutta silti kuin hailakka henkäys. Häntä on vaikea tavoittaa, hän on kuin aineeton.

On jo aika toivoton olo. Luovuttanut. Ei ole sitä seuraavaa askelta, jota kokeilla.

Ruma ero

     Pitkät suhteeni tuntuvat loppuvan aika rumasti.

Rappuhakkauksen jälkeen eksäni ehti kompuroida yöllä luokseni, jakaa minua kaverilleen ja syynätä sillä välin sähköpostini, tekstarini ja kirjeeni. Hän ehti varastaa luotani tavaraa ja kadota jouluksi maan alle ja oli välittämättä siitä, mitä sanoin sen tekevän mielenterveydelleni.

Minä taas ehdin uhkailla ja kiristää eksääni ja lähestyä hänen tyttöystäväänsä. Olin hilkulla painua poliisin puheille, ellei hän olisi palauttanut tavaroitani viikkojen jälkeen ja maksanut tililleni vielä niiden hintaakin. Kun hän jouluna katosi, kirjoitin paljastavan kirjeen. Lähetin sen eksäni osoitteeseen ja osoitin sen eksäni tyttöystävälle.

Kirje ei mennyt perille. Se jäi eksäni sormiin. Hän luki sen ja hävitti eikä hänen naisensa edelleenkään tiedä mistään. Ei minusta, ei pettämisestä, ei mistään. Jonain päivänä nainen tulee havahtumaan siihen, että on hakkaavan ja pettävän valehtelijan kanssa. Mutta ehkä hän saa havahtua siihen ilman minua.

Siitä naisesta on uhannut tulla minulle pakkomielle. En edelleenkään tiedä, kuka hän on. En tunnistaisi häntä, jos hän tulisi vastaan. Tiedän hänestä vain intiimejä yksityiskohtia, joita hän ei toivoisi kenenkään tietävän. Ja pelkästään niillä voisin tuhota hänet.

Sen sijaan, että olisin keskittynyt viime viikkoina omaan elämääni, olen ollut vihainen, raivoissani, turhautunut. Olen halunnut kostaa, tuhota ja nöyryyttää. Minun on vaikea päästää irti, mutta minun täytyisi.

Minun täytyisi heittää syrjään mieleeni tulevat ajatukset naisesta ja eksästäni. Minun täytyisi antaa meidän ja heidän suhteensa olla. Mnun täytyisi jatkaa elämää ja hyväksyä se, ettei ole minun tehtäväni puuttua, tuhota, rikkoa, paljastaa. Minun täytyisi hyväksyä se, että joihinkin asioihin en voi vaikuttaa, vaikka niin kovasti haluaisin.

Juuri nyt on aika surullinen olo.

Vuosi 2015 - Raippaa ja rakkautta

     Näistä muistan vuoden 2015.

Tammikuu Olin hajalla ja onneton erosta eksäni kanssa. Loppukuusta eksäni palasi linjoille ja aloimme taas tapailla.

Helmikuu Koin helvetin pelottavia hetkiä eksäni kanssa ja pelkäsin kuolevani kuten Vilja Eerika: aloilleni sidottuna tukehtumalla. Sain kipeästi selkääni ja piiskasta ensimmäistä kertaa kämmenilleni. Pelkäsin katkenneita verisuonia ja pysyviä vammoja käteeni. Kerroin siitä R:lle ja jouduin anelemaan ettei hän tekisi rikosilmoitusta eksästäni. Näin eksäni luona ensimmäistä toisen naisen tavaroita ja ymmärsin, että hänen suhteensa alkoi tulla vakavaksi.

Huhtikuussa eksäni kompuroi pitkän odotuksen jälkeen luokseni yöksi ja jätti sekavan, ristiriitaisen olon.

Toukokuu Eksäni antoi ymmärtää eronneensa ja uskoin, että kesästä tulisi upea eksäni kanssa.

Elokuussa sain kutsun eksäni luokse. Hän halusi, että ripittäydyn. Rukoilin polvillani hänen sänkynsä edessä samalla kun hän piiskasi minua. Se tuntui jumalanpilkalta, mutta samalla valuin reisille halusta. Huomasin, etteivät naisen tavarat olleetkaan kadonneet eksäni asunnosta. Eivät he olleetkaan eronneet. Jos erosivat, he selvittivät jo välinsä. Kotimatkalla itkin pahaa oloa.

Syyskuussa ompelin sormet ruvella sisäkköpukua eksäni iloksi. Hän pitikin kätteni työstä ja nai minua palkinnoksi banaanilla: käski selälleni ja avaamaan haarani, otti banaanin keittiöni pöydältä, kuori sen ja työnsi sen sisälleni.

Lokakuu Sain kultaisen suihkun eksältäni. Hän pakotti minut vaatteet päällä suihkun lattialle ja kusi. Virtsasi päälleni, kasvoilleni, hiuksilleni... Se tuntui nöyryyttävältä ja siitä meni pitkään toipua.

Marraskuu Sovimme eksäni kanssa, ettemme harrasta enää seksiä kumitta. Löimme ihan kättä päälle. Jo seuraavalla tapaamisella hän vain tuli sisääni paljaalla. Nussi ja nautti. Aloin pohtia entistä enemmän eksäni suhteen pilaamista: merkkien jättämistä hänen asuntoonsa toisen naisen löydettäväksi. En ehtinyt tehdä mitään, kun eksäni jo hakkasi minut luonansa. Antoi selkään rappukäytävässä ja alisti asunnossaan. Kotimatkalle lähdin turtana ja hakattuna.

Joulukuussa puhuimme väkivallasta eksäni kanssa. Hän lupasi, ettei enää hakkaisi minua. Nussi minua paljaalla ja löimme taas kättä päälle. Seuraavan kerran hän kompuroi kotiini keskellä yötä. Toi kaverinsa mukanaan, vaikka olin kieltänyt ehdottomasti tuomasta koskaan ketään luokseni ja paljastamasta osoitettani. Eksäni ei hakannut eikä nainut minua paljaalla. Sen sijaan hän päätti ottaa tavaroitani mukaansa. Pohti, valitsi ja häipyi kamani kainalossaan. Viimeinen naula arkkuun. Vuoden viimeisinä päivinä pohdin tosissani rikosilmoituksen tekemistä. En minä halua olla luuseriuhri.