Tasan vuosi sitten kirjoitin J:n naisystävälle paljastavan sähköpostini ja keikautin meidän kolmen elämät nurinniskoin. Nyt on tullut aika sulkea ympyrä ja päättää tämä tarina: Mitä vuodessa on tapahtunut, mitä minulle nykyisin kuuluu.
Näitä sanoja kirjoitan kaukana Suomesta. Suomi tuntuu turhan pieneltä paikalta meille kahdelle. Pieniä muutoksia on kyllä tapahtunut: en enää vilkuile jokaisen tutunnäköisen auton rekisterikilpeä bongatakseni J:n enkä ole ensimmäisten kuukausien jälkeen pelännyt tulla kotiini ja lähteä kodistani. Joskus mielessäni häilähtää nopeasti se mahdollisuus, että voisin löytää J:n tuttuun tapaan kerrostaloni rapusta, mutta ajatus on ohikiitävä eikä saa enää sydäntäni hakkaamaan pelosta. Ne ovat pieniä askeleita, mutta minulle suuria. Silti Suomessa olen edelleen joka päivä vihainen ja se on henkisesti kuluttavaa.
J:n aiheuttamista pelkoreaktioista on mennyt aikaa toipua. Ensimmäisten kuukausien aikana kärsin painajaisista. Näin niitä valveilla unta odottaessa. Sama kaava toistui joka ilta: mieleni pyöritti uudelleen ja uudelleen mustavalkoista filmiä, jonka keskiössä oli J:n koholla oleva nyrkki. Filmissä aika mateli. Istuin siinä vasta herätettynä sängyssäni yöllä kyvyttömänä liikkumaan, lähes shokissa pelosta ja odotin nyrkiniskua kasvoihini kykenemättömänä puolustautumaan. Mielessäni pyörivä filmi on marraskuulta 2014 – siltä yöltä, jolloin heräsin ovikelloon ja päästin J:n asuntooni. Hän istutti minut sängylle, kohotti nyrkkinsä, tähtäsi ja odotti kun minä rukoilin hiljaa mielessäni, että se olisi vain pahaa unta, mieleni synkkä tuotos.
Näin saman muiston mielessäni joka ilta koko kevään ajan. Joka ilta itkin sitä, ja joka ilta muisto sai minut lähes pakokauhuun pelosta. Mieleni toi yhä uudelleen mieleeni lyönnin, pelon, kivun, uuteen iskuun valmistautumisen, hiljaisen, pelontäyttämän hetken ja leukaperääni mäjähtävän toisen nyrkiniskun. Odottaminen, avuttomuus, kyvyttömyys suojautua ja puuttua tilanteen kulkuun oli sinä marraskuun yönä ja on jälkikäteen ollut muistoissani pahinta. Se hiljainen hetki kun aika tuntuu pysähtyneen ja edessä oleva nyrkki saa shokkiin pelosta.
Pian eroni jälkeen vaihdoin puhelimeni toiseen. Uudessa puhelimessani J:n kanssa käyttämäni sähköpostin viestit eivät tule automaattisesti puhelimeeni. Poistin myös J:n puhelinnumeron. Se auttoi hieman, mutta Helsingissä on ollut vaikea olla. Kaikki muistuttaa minua J:stä. Bussini keskustaan kulkee J:n työpaikan ohi, metrossa muistan matkat J:n asunnolle ja keskustan lukuisat paikat muistuttavat minua tapaamisistani J:n kanssa. Eron jälkeen olen itkenyt monia kertoja julkisilla paikoilla ja ollut halkeamaisillani raivosta. Minun on ollut vaikea käsitellä tunteitani ja päästä vihastani.
Kesän työskentelin ulkomailla ja se teki minulle hyvää. Kesän aikana jokailtaiset painajaiseni, joita valveilla näin, loppuivat. Aloin nukkua paremmin. Olin paljon yksin ja mietin J:tä, suhdettamme, eroamme ja vihaani. Aloin tavoittaa vanhaa minääni ja tuntea häilähtelevää onnellisuutta mutta vihaani se ei poistanut.
Suhde J:hin on ollut kasvattava. Se on muuttanut minua paljon mutta nyt eron jälkeen huomaan hiljalleen muutoksia ajattelutavoissani. Eivät J:n naiset ole huoria ja narttuja – ei myöskään se herpeksen J:hin tartuttanut tyttö. Ei J:n naisystäväkään ole huora huolimatta siitä, miten J itse häntä kutsuu ja kuinka vaikea minun on tähän naiseen suhtautua. Huora-sana on vain J:n oma tapa alistaa ja halventaa naisia – pelkkä loukkaava ilmaus – enkä minä halua olla enää mukana siinä. Minusta naisten pitäisi vetää enemmän yhtä köyttä – eivät asiat muuten koskaan muutu.
Nykyisin minun on yhä vaikeampaa suhtautua neutraalisti pettäviin miehiin. Heitä kohdatessani minun tekee mieli paljastaa pettäminen heidän tyttöystävilleen. Kynnys on kuitenkin edelleen korkealla: Mikä minä olen leikkimään Jumalaa ja puuttumaan parisuhteisiin? J:n naisystävä oli iloinen, että kerroin hänelle, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki muutkin naiset tahtoisivat tietää. Tekee kipeää katsoa pettämistä sivusta ja olla alistamassa naisia siinä missä miehetkin; vaikenemalla me annamme hyväksyntämme pettäville miehille eivätkä asiat koskaan muutu.
Toivon, etten koskaan näe J:tä tutuissa toimissaan; saattelemassa vierasta naista ravintolan vessaan, kourimassa teinityttöä haaroista tai suukottamassa omistavasti otsaan. En haluaisi joutua siihen ikävään tilanteeseen, jossa joutuisin pohtimaan, pitäisikö minun paljastaa J jo toistamiseen hänen naisystävälleen. Ehkä turvallisinta on uskoa, että he päätyivät avoimeen parisuhteeseen – silloin voin ohittaa J:n olankohautuksella. En usko, että voimme ikuisuuksia vältellä toisiimme törmäämistä Helsingissä.
Syyskuussa etsin J:n puhelinnumeron ja soitin J:lle. Se oli pitkän pohdinnan lopputulos. Toivoin, että voisimme tavata ja keskustella tapahtuneesta. Pohdin, että se saattaisi auttaa minua käsittelemään tätä niin, että saisin tälle lopullisen pisteen ja vihani päätökseen. J lopetti nopeasti puhelun emmekä ole sen jälkeen olleet missään tekemisissä toistemme kanssa.
Keväisen yhteydenottoni jälkeen J:n naisystävä passitti J:n sekä sukupuolitautitesteihin että terapeutille. Hieno homma, mutta todennäköisesti terapia on tuloksetonta. Narsismin hoito on vaikeaa, ja aikuisen osalta jo myöhäistä. Halu terapiaan tulisi muutenkin lähteä narsistilta itseltään voidakseen auttaa. Jos J olisi saanut narsisti-diagnoosinsa, ei J:n naisystävä ehkä olisi näin pian lähtenyt tuottamaan J:lle jälkeläistä. Todennäköisesti terapiassa on sitten käsitelty jotain ihan muuta ja sen avulla J on vain oppinut uusia manipulointitekniikoita. Toivon, ettei hän ole sentään käyttänyt vastaanottoaikojaan terapeuttinsa panemiseen, mutta mistäs sitä tietää, onhan hän aiemminkin hyödyntänyt sellaiset hauskat tilanteet.
Vielä loppuvuodesta toivoin, että saisin joskus J:ltä vilpittömän anteeksipyynnön. Halusin, että hän pyytäisi anteeksi väkivaltaa ja herpekselle altistamista. Uskoin jopa, että anteeksipyyntö olisi osa terapiaa; jos J todella katuisi tekojaan niin hän haluaisi omastakin aloitteestaan pyytää ja saada anteeksi. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, ettei J kadu, pahoittele eikä tunne syyllisyyttä. Häntä harmittaa vain kiinnijääminen ja ne lukuisat siitä johtuneet seuraukset, jotka hankaloittavat hänen elämäänsä. Hän on vähän kiikissä: Periaatteessa hänen ei kannata jättää naisystäväänsä, koska naisystävä voi pilata hänen maineensa työelämässä, mutta toisaalta parisuhde nyt voi olla melkoista helvettiä, koska menetettyä luottamusta on vaikea palauttaa. Anteeksipyyntö häneltä taitaisi tarkoittaa vain sitä, että hän on ymmärtänyt, että tervehtynyt tekisi sen.
Vielä loppuvuodesta toivoin, että saisin joskus J:ltä vilpittömän anteeksipyynnön. Halusin, että hän pyytäisi anteeksi väkivaltaa ja herpekselle altistamista. Uskoin jopa, että anteeksipyyntö olisi osa terapiaa; jos J todella katuisi tekojaan niin hän haluaisi omastakin aloitteestaan pyytää ja saada anteeksi. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, ettei J kadu, pahoittele eikä tunne syyllisyyttä. Häntä harmittaa vain kiinnijääminen ja ne lukuisat siitä johtuneet seuraukset, jotka hankaloittavat hänen elämäänsä. Hän on vähän kiikissä: Periaatteessa hänen ei kannata jättää naisystäväänsä, koska naisystävä voi pilata hänen maineensa työelämässä, mutta toisaalta parisuhde nyt voi olla melkoista helvettiä, koska menetettyä luottamusta on vaikea palauttaa. Anteeksipyyntö häneltä taitaisi tarkoittaa vain sitä, että hän on ymmärtänyt, että tervehtynyt tekisi sen.
Eromme jälkeen olen ihastunut palavasti. Kokeilin treffailun aloittamista heti erottuani, mutta kevään loppupuolella ymmärsin, etten ollut valmis vielä suhteeseen. Kyky ihastua ilahdutti kuitenkin minua ja se herätti toiveikkuuden siitä, että joskus pääsen jaloilleni tästä suhteesta. Loppukevät ja kesä on ollut mielenkiintoista aikaa, sillä olen ensimmäistä kertaa elämässäni opetellut olemaan ilman parisuhdetta ja viihtymään itseni kanssa. Olen ottanut aikaa itselleni ja sen kuulostelemiselle, mikä minulle on hyväksi ja mitä minä haluan. On ollut kiehtovaa kohdata pelkojani yksinjäämisestä ja yksinolosta ja huomata, että pärjään. Vapaus on tuntunut huikealta.
Toivon, että J:n naisystävä olisi myös ottanut aikaa itselleen, lähtenyt kauemmas J:n vaikutuspiiristä ja katsonut tilannetta ja elämäänsä yksin etäältä. Tämän prosessin aikana olen kuitenkin hiljalleen alkanut ymmärtää, että minun tehtäväni on nyt vain pitää itsestäni huolta. Kukin meistä tekee omat valintansa ja kukin meistä on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Minulla riittää vielä opeteltavaa siinä, että antaisin näiden kahden elää omaa elämäänsä ja tehdä omat virheensä.
Muutakin opeteltavaa on. Kun sitä vähiten etsin, löysin elämääni parisuhteen. Olen kolmatta kertaa elämässäni rakastunut ja se on aika upea tunne. Voin sanoa olevani tätä kirjoittaessani aika onnellinen. Odotan varovaisen uteliaasti tulevaisuutta. Minulla ei ole kiire minnekään – juuri nyt haluan nauttia tästä hetkestä ja mahdollisuuksista. Mies on kovin kaukana J:stä ja koko bdsm-maailmasta. Mieheni kanssa olen hitaasti opetellut elämistä tasa-arvoisessa parisuhteessa, jossa kumpikin arvostaa toista. Eikä se ole lainkaan hassumpaa tai tylsää! J:n jälkeen en ole enää ollut viehättynyt manipuloinnista. En halua ohjata, alistaa ja hyväksikäyttää ihmisiä. Minulla ei ole tarvetta siihen – tarve lähti J:n mukana.
Avoimuus on auttanut minua selviytymisessä. Kauan siihen pisteeseen pääseminen tosin vei. Loppuvuodesta kerroin vanhemmilleni totuuden minun ja J:n suhteesta ja erostamme. Kertominen oli vaikeaa, mutta sen jälkeen minun on ollut helpompi hengittää. Vanhempani ovat tietysti olleet järkyttyneitä ja he sulattelevat asiaa edelleen. Heitä surettaa kokemani ja se, että he eivät pystyneet suojelemaan minua päätymästä tuollaiseen suhteeseen. Vanhempani ovat täysin puolellani ja tukenani. Tuntuu huojentavalta lopettaa sairaan sadistin suojeleminen. Vanhempani ymmärtävät nyt paremmin sitä, miksi minulla on ollut niin paha olo ja miksi olen hakenut kesän jälkeenkin töitä Suomen ulkopuolelta. Olen huojentunut ettei minun tarvitse enää teeskennellä, että kaikki on hyvin ja näyttää iloista naamaa vaikka elämäni olisi mullinmallin. Koin teeskentelyn etenkin keväällä todella raskaaksi. Tuntui pahalta, etten voinut J:n suojelemisen vuoksi kertoa mitä elämääni todellisuudessa kuului ja miten rikki olin silloin.
Myös avoimuus ystävien ja terapeutin kanssa on auttanut minua. Olen lakannut käyttämästä keksittyjä nimiä terapiassa ja puhunut henkilöistä heidän oikeilla nimillään. Avoimuus on tuntunut yllättäen syventävän ystävyyssuhteitani – looginen seuraus, mutta olen pelännyt ihmisten reaktioita siihen, että olen ollut niin pitkään niin sairaassa, väkivaltaa sisältäneessä suhteessa. En halua tulla nähdyksi vain tämän suhteeni kautta tai väkivallan uhrina – olen niin paljon muuta.
Pian tämän tekstin jälkeen palaan Suomeen. Minua jännittää. Eromme jälkeen pelkäsin pitkään J:n kostoa. Kun sitä ei kuulunut, tulkitsin sen tarkoittavan sitä, että J:llä oli kädet täynnä parisuhteensa pelastamisessa. Jos tulkintani on oikein, se voi tarkoittaa sitä, että jonain päivänä J:llä on aikaa ja energiaa tehdä minun elämästäni hankalaa. Toivon ettei sitä päivää tule. Toisaalta olen edelleen myös niin täynnä vihaa, että minusta ei ole enää vain ottamaan iskuja vastaan. En tehnyt J:stä koskaan rikosilmoituksia vaikka syytä olisi ollut. Jos J hankaloittaa elämääni, minä hankaloitan hänen elämäänsä – vaikka sitten oikeudessa.
J on vaikuttanut elämääni ennen eroa ja eron jälkeen niin, että niitä seurauksia käsittelen edelleen terapiassa. Olen kärsinyt huomattavista uniongelmista, pelkotiloista ja muista traumaperäisistä oireista. Niistä selviytymiseen voi mennä vuosia. J:n vaikutus näkyy, mutta en suostu pelkäämään enää. En suostu piiloutumaan ja hylkäämään omaa elämääni pelon vuoksi. Pohdin kauan mitä voin paljastaa nykyisestä elämästäni tässä tekstissä. J on uhannut niin tuhota etenemiseni työelämässä kuin pilata parisuhteenikin. Kertomalla kuulumisistani tulen antaneeksi aseita, mutta jättämällä asioita mainitsematta koston pelossa tulen antaneeksi liikaa valtaa henkilölle, joka ei sitä ansaitse. J ei enää hallitse elämääni.
Loppujen lopuksi haluan tarinani jakamisella tehdä näitä sairaita suhteita näkyviksi, jäsentää omaa tarinaani eheäksi kokonaisuudeksi itselleni ja kertoa samanlaisissa suhteissa oleville ja olleille mitä tällaisista suhteista irtautuminen vaatii ja miten niistä selviää. Minun matkani eheäksi ihmiseksi on vielä kesken ja suhteesta toipuminen vie oman aikansa. Hiljalleen kuitenkin eteenpäin kohti eheää minää ja terveitä suhteita...
Kesä 2014
J:n naisystävä on shokissa genitaaliherpestartunnastaan. J lohduttaa itkevää naista, ottaa syliinsä ja kuiskaa: - Ei herpeksellä ole merkitystä, koska olemme koko loppuelämämme vain toistemme kanssa. Tästä eteenpäin ei ole ketään muita, vain me kaksi.Kesä 2016
J:n naisystävän on vaikea pettämisen paljastuttua luottaa enää J:hin. J rauhoittelee raivoavaa naista, kumartuu kohti ja pakottaa naisen katsomaan itseään suoraan silmiin.- Ei sinun tarvitse pelätä toisia naisia. Sitten kun meillä on lapsi, millään muulla ei ole väliä. Kaikki muu menettää merkityksensä. Olen nähnyt ja kokenut jo kaiken muun, mutta lapsen saaminen on minulle täysin uutta.Kevät/kesä/syksy/talvi 201x
- Kun me menemme naimisiin, kukaan muu ei merkitse minulle mitään...
Päädyin tänne googlen kautta kun etsin keskusteluja daddy dom suhteista. Luin kaikki tekstisi. Kuulostaa aivan liian tutulta tuo helsinkiläinen "isi" jolla raskaana oleva tyttöystävä ja joka pettää ja tykkää alistamisesta... Jos sama henkilö kyseessä niin sitten se pettää edelleen tyttöystävänsä selän takana. Olen nimittäin tapaillut sitä kunnes sattuman kautta selvisi että on varattu ja vieläpä saamassa lapsen. Vittu.
VastaaPoistaLähetän sulle sähköpostia myöhemmin.
Joka tapauksessa ihana kuulla että sun elämässä puhaltaa nyt uudet tuulet ja hyviä asioitakin on tapahtunut! :)
Hei anonyymi, joka lähetit kommentin 22.4. Poistin viestisi vahingossa, mutta vastauksena kysymykseesi: en ole ollut minä, ajatus on tosin osittain minulta lähtöisin. Veikkaisin, että J:n entisiä ja mahdollisia nykyisiä tai tulevia uhreja löytyy myös yliopistolta (Hki).
VastaaPoistaKiitos Stacy palaamisesta ja epilogista. Hienoa, että palasit tekstin ääreen. Blogisi on ollut ehdottomasti yksi verkon parhaimmista kautta aikain aihealueellaan. Olisi ollut suuri häpeä, jos se ei olisi saanut arvoistaan loppua. Hiukan olin huolissani välillä, kun blogisi katosi. Luulin jopa, että exäsi oli blogin sulkemiseen pakottanut.
VastaaPoistaYleensä liian monet hyvät blogit kuihtuvat alettuaan vauhdikkaasti muutaman kuukauden jälkeen aiheiden loputtua. Kirjoittaja ei myöskään vaivaudu niitä sulkemaan. Sinä et kuulu tähän joukkoon. Sinulla oli loistava alku tarinassasi, koko blogin kestävä, kannatteleva teema ja dramaattinen loppu. Tylsyys ei ollut missään vaiheessa läsnä.
Itse olen ollut siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa nähden niihin lukijoihin, jotka vasta nyt ja jälkikäteen lukevat blogiasi, että olen saanut kulkea "rinnallasi" blogin koko elinkaaren läpi juttujen julkaisujen kanssa samaa tahtia ja lukenut myös alkuperäiset, poistetut tekstit. Tyyli ja ulkoasu on muuttunut tarinan paljastumisen myötä.
Alkujaan kirjoittelit hiukan sekalaisemmassa ja laajemmassa hengessä seksuaalisuuteen liittyviä juttuja. Kyllä silloinkin BDSM oli sellainen yhdistävä lanka, mutta tilanteen todellinen luonne ei paljastunut. Kuvan sai rohkeasta, äärimmäisen itsevarmasta naisesta, joka tasan tarkkaan tiesi mitä haluaa ja miten sen saa. Teksteistä sai kuvan, että jopa Sinä manipuloit ihmisiä omiin tarkoituksiisi. En tiedä oliko tämä silloin tarkoituksesi, vai uskottelitko myös itsellesi jotain muuta kuin asian todellinen tila oli. Blogin kirjoittaminen oli varmaan sinulle terapeuttista asian käsittelyssä itsesi kanssa? Pikku hiljaa ryhdyit kuitenkin valottamaan lukijalle tästä hyväksikäyttötilanteesta. Hyvä niin ja erityisen hyvä, että asialle saatiin loppu.
Muutama kysymys olisi, jotka askarruttavat. Kuka oli "R" ja mikä oli hänen suhteensa "J:n" ja tähän tarinaan? Oliko hän "J:tä" edeltävä dom? Paha mies joka tapauksessa, ymmärsin. Tiesikö "J" koskaan tästä blogistasi ja jos tiesi, kuinka reagoi?
Toisaalta olen hyvin aidosti iloinen, että blogisi päättyi onnelliseen loppuun mutta hyvin surullinen blogin loppumisesta itsessään. Olet erittäin hyvä kirjoittaja ja tekstejäsi on miellyttävä lukea. Toivon hyvää jatkoa elämässsi ja kiitän lukijana laadukkaasta annista. Saa laittaa yv:ä, jos koet joskus siihen aihetta.
Ilahduin kommentistasi ja kauniista sanoistasi, kiitos!:> Tuntui mukavalta nähdä tuttu nimimerkki - luulen, ettet arvaakaan kuinka paljon olen pohtinut kommenttejasi läpi koko bloggaukseni. Niistä on ollut usein hyötyä: ne ovat pysähdyttäneet miettimään tilanteita ja tapahtumia ja näkemään asioita myös toisista näkökulmista. Usein tunnevyöryissä - jollaisissa tähänkin blogiin usein kirjoitin - asioita katsoo aika "putkinäköisesti".
PoistaR on ensirakkauteni ja J:tä edeltänyt dom. Olin R:n kanssa suhteessa kolme vuotta ja aloitin silloin tätä edeltäneen blogini, jota ei löydy enää netistä. Sen suhteen aikainen blogi oli eräänlainen vuoden pituiseksi tarkoitettu projektiblogi, jonka tarkoitus oli olla tukenani siitä suhteesta irtautumisessa. En kuitenkaan ollut riittävän vahva jättämään häntä vaan meidän suhteemme päättyi R:n omasta aloitteesta kun hän oli jälleen kerran piessyt minut ja oli järkyttynyt jälkeenpäin teostaan. Hän pelkäsi hakkaavansa minut jonain päivänä sairaalakuntoon ja piti parhaimpana erota. Olin niin pitkään työstänyt tulevaa eroa, että se, että hän jätti minut ja pysyi päätöksessään oli oikeastaan helpotus. Se auttoi minua pääsemään hänestä irti, koska ymmärsin eron syyn ja olin samaa mieltä siitä, että niin oli parasta vaikken ollut itse pystynyt olemaan se aloitteentekijä lopullisessa erossa.
Erosimme alkukesästä ja neljä kuukautta eron jälkeen tutustuin J:hin. R on sillä tavalla edelleen elämässäni, että pidämme toisinaan yhteyttä. Hän tuntee minut hyvin. Olin niin nuori kun tutustuin häneen, että hänestä tuli tunnetasolla erittäin tärkeä ihminen. Olen kasvanut hänen kanssaan. Meillä on niin vaiheikas, syvälle menevä historia, että hän ymmärtää hyvin sitä kaikkea, mitä meillä esimerkiksi J:n kanssa oli. R on ollut se, jolle olen voinut puhua pornokauppojen katselukoppivierailuista, kultaisista suihkuista, daddy domiudesta, väkivallasta... asioista, joita on vaikea jakaa kenenkään kanssa sen pelon vuoksi, että tulee itse leimatuksi jotenkin oudoksi, sairaaksi, pervoksi, mielenvikaiseksi. Ei ystävilläni ole samanlaisia kokemuksia eikä halua kokea tuollaista, joten ilman R:ää olisin ollut aika yksin ajatusteni kanssa.
J tiesi tästä blogista kyllä. Hahmottelin blogini ideaa pitkään ja pallottelin blogin aihepiirejä jonkin verran J:n kanssa. Tarkoitus oli blogata yleisellä tasolla miehistä, naisista, deittailusta ja seksistä, mutta tästä tulikin aika nopeasti henkilökohtaisempi kuin suunnittelin. Ehdin blogata vain joitain viikkoja ennen kuin J palasi asiaan ja pakotti paljastamaan blogini osoitteen. Ei hän jäänyt seuraamaan blogia vaan vilkaisi aina silloin tällöin. Kun aloin kirjoittaa enemmän minun ja J:n suhteesta, hän pakotti valitsemaan blogin sulkemisen ja yksityiskohtien muuttamisen välillä. Blogini todenperäisyyttä on aina välillä pohdittu, mutta päädyin J:tä koskevissa jutuissa lopulta vain välttämään liian tarkkoja tunnistettavia yksityiskohtia. Yhden suutuspäissäni kirjoittamani blogipostauksen poistin kokonaan J:n pyynnöstä: postaus käsitteli niitä tavaroita, jotka J joulukuussa 2015 otti luotani ja joiden epäilin päätyvän jollekulle naiselle.
Suljin tämän blogin kun otin yhteyttä J:n naisystävään. En halunnut, että J:n naisystävä voisi löytää tänne ja lukea tekstejäni enkä toisaalta nähnyt mielekkäänä kirjoittaa tänne enää niin avoimesti samoista asioista, kun J ja hänen naisystävänsä voisivat seurata elämääni. Blogista luopuminen kirpaisi, tuntui pahalta, että luopuminen oli hintana erostamme. Siltä kannalta on ollut mukava palata viimeistelemään tuo yllättäen katkennut tarina ja kiva tavoittaa sinutkin tätä kautta.:> Oikein mukavaa kevättä sinullekin - kuka tietää vaikka törmäämme vielä.;)