bdsm, narsismi, narsisti, pettäminen, pettäjä, salasuhde, toinen nainen, uskottomuus

torstai 23. maaliskuuta 2017

"Kuulostaa siltä, että olit J:lle läheisempi kuin hänen tyttöystävänsä, sillä sinun kanssasi hän pystyi olemaan enemmän oma itsensä"

Joskus mietin miksi J oli niin avoin pimeästä puolestaan minulle. Ehkä hän piti minua vaarattomana – enhän ollut ”kukaan” ja kuka minua uskoisi. Välillä pohdin ovatko J:n naisystävälle kertominen, J:n parisuhteen pilaaminen ja nyt tämä blogikin ylimitoitettua, mutta sitten muistan hakkauksen ja pysyvälle sukupuolitaudille altistamisen. En usko, että J edes ymmärtää, mitä peruuttamatonta olisi voinut tapahtua.

Koska meillä ei ollut J:n kanssa mikään perinteinen parisuhde, pystyimme keskustelemaan paljon myös niistä "valonaroista asioista". Psykologia on yksi intohimoistani ja J:hin tutustuessa kiinnostuin niistä mekanismeista, joilla J sai naiset isketyksi, koukutetuiksi ja alistetuiksi palvelemaan häntä. Vaikka paljon parjaankin J:tä, myönnän edelleen, että hän on karismaattinen. Hän on ihminen, jota ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan. Hänen ulkonäöstään tuleva vaikutusvalta, jota hänen hiottu käytöksensä tukee saa vain J:n käyttämään valtaansa väärin. Hän tietää, mihin hän pystyy ja se huvittaa häntä.

J on kiehtova persoona ja se on yksi syy, miksi pysyin suhteessa kaikesta siitä henkisestä kivusta huolimatta. Opin jo varhain, etten minäkään riitä J:lle. Hän ei luvannut sitä eikä piilotellut sitä suhteemme syventyessä. Halusin oppia lisää J:n mielenmekanismeista ja manipuloinnista. Suhteessamme pyrin pääosin piilottamaan todelliset ajatukseni ja tunteeni J:n naiselämästä, koska en halunnut että J lakkaisi olemasta niin avoin minulle.



J on mies, jonka puheille naiset jonottavat ravintoloissa. Hän on mies, joka kolmen vartin juttelun jälkeen saa naisen seuraamaan itseään ravintolan vessaan. J on hilpeä seuramies, mutta lämmin ja ystävällinen. Hän on hyvä olemaan läsnä ja saamaan toiselle arvostetun olon. Hän herättää helposti luottamuksen. Naisten rajoja hän koputtelee taiten ja varovasti vieden naiset yhä syvemmille vesille.

Se, miten naiset hullaantuvat häneen, on hänestä hauskaa. Hän nauttii siitä, että saa kassajonossa isketyn, kihloissa olevan teinitytön tai lenkiltä pokatun pankkiirin vaimon pettämään miestään kanssaan. Koska hän osaa käsitellä ihmisiä, hän on miestenkin keskuudessa pidetty, hyvä äijä. Hän osaa huoltaa sosiaalisia suhteita enkä ole koskaan kuullut hänen joutuneen ongelmiin muiden miesten kanssa iskettyään varatun naisen.

J saa naiset tekemään uskomattomia asioita vuokseen. Minä olin tietysti helppo uhri, koska vastasin itse hänen ilmoitukseensa ja lietsoimme molemmat toistemme mielikuvitusta. Olin halukas seuraamaan J:tä heti tutustuttuani, koska se auttoi minua pakenemaan ongelmallista elämäntilannettani. Yllytin J:tä omalta osaltani menemään kanssani nopeasti syville vesille.

J on aina ollut parisuhteissa. Hän ei näytä pystyvän olemaan yksin. Parisuhde hänen kanssaan on henkisesti haastavaa. Yhden urasuuntautuneen entisen tyttöystävänsä hän istutti kotiin. J:tä kiehtoi ajatus siitä, saisiko hän sellaisen naisen luopumaan urastaan J:n vuoksi ja jäämään kotiin. Se onnistui ja J:stä se oli hulvatonta.

Toinen entinen tyttöystävä puolestaan tuli J:n mukana sairaalaan kun J oli jälleen kerran jäänyt kiinni pettämisestä ja hänet kutsuttiin isyystestiin. Kipeästä aiheesta huolimatta tyttöystävä pysyi J:n rinnalla ja J:tä hymyilytti. J:stä tuli silloin isä, mutta tilanteen monimutkaisuudessa hän luopui lapsesta. Tiedä sitten onko hän katunut asiaa kun ero silloiseen tyttöystävään tuli ja "omaa ensimmäistä varsinaista lasta" ei sitten vuosiin tullutkaan.

J:n parisuhteet ovat kaatuneet pettämiseen. Entiset tyttöystävät ovat kyllä parhaansa mukaan yrittäneet kestää kukin omalla tavallaan; yksi jopa antoi J:lle luvan harrastaa seksiä muidenkin kanssa, kunhan hän ei saisi tietää asiasta. Tällaisissa parisuhteissa eläminen on vain henkisesti kuluttavaa. Yksi tyttöystävistä kärsi J:n myötä uniongelmista ja oli altis masennukseen, toinen taas pyristeli itse irti suhteesta kun ei pystynyt sietämään enää J:n uskottomuutta.

J:n nykyisen naisystävän kautta olen kuullut melkoisesti romantisoituja tarinoita näistä entisistä suhteista, jotka päätyivät pettämiseen. Se mies kyllä osaa iskeä tarinaa. Voin sieluni silmin nähdä J:n lähes kyynelöityvän kertoessaan traagista tarinaa, jonka mukaan suhteet päätyivät niin yhden naisen herkkyyteen ja herkkään mieleen kuin toisen naisen haluun nähdä J aina miehisenä sankarina, mikä rikkoontui kun J teloi hetkeksi itsensä. Jälkimmäinen neitokainen ei J:n mukaan enää kyennyt arvostamaan J:tä miehisenä miehenä tämän oltua hetken avuttomampana ja lässynlää.

Juttelimme toisinaan J:n kanssa J:n tulevasta parisuhteesta. Pohdiskelin millainen J:n tulevan kumppanin tulisi olla, jotta hän kelpaisi yksistään J:lle. Halusin uskoa, että J kykenisi uskollisuuteen kun todella rakastuisi. Kerran kysyin J:ltä suoraan voisiko hän olla parisuhteessa pettämättä. J oli hetken hiljaa, katsoi kaukaisuuteen ja katsoi sitten minua suoraan silmiin väläyttäen vastustamattoman hymyn: "Minun on ollut aina helppo saada naisia ja on todennäköistä että se ei muutu".

Tämä tarina alkaa nyt olla lopussa. Ensi viikolla tulee blogin viimeinen teksti, jossa kerron elämästäni eron jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Win-win-tilanne. Mies saa alistaa ja tämä nykyinen naikkonen saa ilmeisesti omat kiksinsä poljetuksi tulemisesta.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kun pääsit eroon tuosta suhteesta. Mies on selvästi mieleltään sairas. Kukaan, ei kukaan, terve järkinen kohtele ihmisiä kuten eksäsi tekee.

    Näistä postauksistasi tulee selvästi esille se että eksäsi halveksii naisia. Ei hän tuosta muutu. Olet ainakin varoittanut tätä nykyistä. Oma vikansa jollei ymmärrä lähteä suhteesta mutta onhan se niin että tyhmyys voi olla pelastus.;)

    VastaaPoista

Kommentit näkevät vasta ne hyväksyttyäni - jätäthän viestistäsi nimet ja arvaukset blogissa esiintyvistä henkilöistä.