bdsm, narsismi, narsisti, pettäminen, pettäjä, salasuhde, toinen nainen, uskottomuus

lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuosi 2015 - Raippaa ja rakkautta

     Näistä muistan vuoden 2015.

Tammikuu Olin hajalla ja onneton erosta eksäni kanssa. Loppukuusta eksäni palasi linjoille ja aloimme taas tapailla.

Helmikuu Koin helvetin pelottavia hetkiä eksäni kanssa ja pelkäsin kuolevani kuten Vilja Eerika: aloilleni sidottuna tukehtumalla. Sain kipeästi selkääni ja piiskasta ensimmäistä kertaa kämmenilleni. Pelkäsin katkenneita verisuonia ja pysyviä vammoja käteeni. Kerroin siitä R:lle ja jouduin anelemaan ettei hän tekisi rikosilmoitusta eksästäni. Näin eksäni luona ensimmäistä toisen naisen tavaroita ja ymmärsin, että hänen suhteensa alkoi tulla vakavaksi.

Huhtikuussa eksäni kompuroi pitkän odotuksen jälkeen luokseni yöksi ja jätti sekavan, ristiriitaisen olon.

Toukokuu Eksäni antoi ymmärtää eronneensa ja uskoin, että kesästä tulisi upea eksäni kanssa.

Elokuussa sain kutsun eksäni luokse. Hän halusi, että ripittäydyn. Rukoilin polvillani hänen sänkynsä edessä samalla kun hän piiskasi minua. Se tuntui jumalanpilkalta, mutta samalla valuin reisille halusta. Huomasin, etteivät naisen tavarat olleetkaan kadonneet eksäni asunnosta. Eivät he olleetkaan eronneet. Jos erosivat, he selvittivät jo välinsä. Kotimatkalla itkin pahaa oloa.

Syyskuussa ompelin sormet ruvella sisäkköpukua eksäni iloksi. Hän pitikin kätteni työstä ja nai minua palkinnoksi banaanilla: käski selälleni ja avaamaan haarani, otti banaanin keittiöni pöydältä, kuori sen ja työnsi sen sisälleni.

Lokakuu Sain kultaisen suihkun eksältäni. Hän pakotti minut vaatteet päällä suihkun lattialle ja kusi. Virtsasi päälleni, kasvoilleni, hiuksilleni... Se tuntui nöyryyttävältä ja siitä meni pitkään toipua.

Marraskuu Sovimme eksäni kanssa, ettemme harrasta enää seksiä kumitta. Löimme ihan kättä päälle. Jo seuraavalla tapaamisella hän vain tuli sisääni paljaalla. Nussi ja nautti. Aloin pohtia entistä enemmän eksäni suhteen pilaamista: merkkien jättämistä hänen asuntoonsa toisen naisen löydettäväksi. En ehtinyt tehdä mitään, kun eksäni jo hakkasi minut luonansa. Antoi selkään rappukäytävässä ja alisti asunnossaan. Kotimatkalle lähdin turtana ja hakattuna.

Joulukuussa puhuimme väkivallasta eksäni kanssa. Hän lupasi, ettei enää hakkaisi minua. Nussi minua paljaalla ja löimme taas kättä päälle. Seuraavan kerran hän kompuroi kotiini keskellä yötä. Toi kaverinsa mukanaan, vaikka olin kieltänyt ehdottomasti tuomasta koskaan ketään luokseni ja paljastamasta osoitettani. Eksäni ei hakannut eikä nainut minua paljaalla. Sen sijaan hän päätti ottaa tavaroitani mukaansa. Pohti, valitsi ja häipyi kamani kainalossaan. Viimeinen naula arkkuun. Vuoden viimeisinä päivinä pohdin tosissani rikosilmoituksen tekemistä. En minä halua olla luuseriuhri.

2 kommenttia:

  1. Luettelon perusteella voisi päätellä, että vuosi 2015 meni vähän reisille ja sen olisi voinut skipata. Toivotaan, että vuosi 2016 on vastaavasti antoisampi. Eväät hyvään aloitukseen ovat olemassa. Voisit aloittaa vaikka eksättömällä tammikuulla ja jatkaa sitä joulukuulle. Tämä tekisi tilastoille ihmeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että koontia tehdessä yllätyin miten paskalta koko vuosi vaikuttaa. Toki mielialani (kettuuntunut, surullinen, vittuuntunut) saattoi tuoda sitä, että tuli nostettua enemmän niitä negatiivisia hetkiä kuin kivoja. Niin tai näin, parempaa uutta vuotta toivon minäkin.:)

      Mukavaa alkanutta vuotta, Tapani!:)

      Poista

Kommentit näkevät vasta ne hyväksyttyäni - jätäthän viestistäsi nimet ja arvaukset blogissa esiintyvistä henkilöistä.