Erostani ensirakkaudeni kanssa on pian kolme vuotta. Suhteemme oli sekava ja satuttava D/s-suhde. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni rakastunut ja tuo mies vain sattui olemaan tahollaan tukevasti varattu. Sen suhteen aikana vuodatin paljon kyyneleitä - niin sydänsuruista kuin fyysisestä kivustakin.
Puoli vuotta erosta huomasin, etten enää rakastanut häntä. Rakkaus kuihtui jossain vaiheessa ja tapailin jo tulevaa miestäni eli rakastamaani eksää. Nykyisin olemme ensirakkauteni kanssa jonkinlaisia ystäviä. Olemme tapailleet viimeisimmän eroni jälkeen, ja hän on edelleen yksi läheisimmistä "ystävistäni". Hän on yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka todella tuntevat minut.
---
5.1.2012 Day 5: Mistä onnellisuus koostuu?
Kahlasin
vasta lehtipinoani, johon oli kertynyt viime kuukausilta läjä läpysköjä.
Ajattelin rentoutua. Lukea jotain Cosmon kaltaista hömppää, olla iloinen ja
saada ajatukset narrattua pois Raymondista.
Heittäydyinkin
sänkyyn marraskuun Trendin kanssa ja selasin ensimmäiseen lukemattomaan
artikkeliin; "Ihmisen jälki. Rakkaus ei katoa, vaikka kumppani kuolee.
Nuoret lesket kertovat."
...
Vollotin
ensimmäisestä kappaleesta asti. Luin naisesta, joka oli tutustunut 19-vuotiaana
mieheensä, kasvanut yhdessä hänen kanssaan ja jatkanut 12 vuotta yhteistä
polkua kunnes kuolema erotti. Luin etenevästä sairaudesta, jäähyväisistä,
itsemurhan tehneen miehen kumppanista ja parista, joka oli ehtinyt tuntea kolme
vuotta ennen miehen poismenoa. Luin ja itkin ja pala kurkussa kasvoi.
Artikkelin lukemisen jälkeen naama oli täplikäs, posket kyynelissä ja silmäni
niin turvonneet, että yritin onnettomana taputella niitä vähän pienemmiksi
ennen ulos lähtöä. Olin turta ja järkyttynyt. On siinäkin tapa rentoutua.
Omat
pyrkimykseni irtautua rakastamastani miehestä tuntuivatkin yhtäkkiä pieniltä.
Typeriltä. Turhilta. Kannattaako tuhlata potentiaalista yhteistä aikaa turhaan
pelailuun ja eroleikkeihin? Kannattaako rakkauden kanssa ylipäätään leikkiä?
Jos Raymondia ei enää oikeasti olisi, en tiedä miten kykenisin jatkamaan.
Elämästäni puuttuisi niin iso osa. Tai oikeastaan sydämestä.
Tiedän
kuitenkin ettei Raymond ajattele noin. Hän elää halujensa mukaan, toteuttaa
fantasioitaan ja pitää ihmiset erossa sydämestään. Yhdessä jatkaminen
tarkoittaisi silloin mustasukkaisuutta, sydänsuruja ja tautiriskejä minulle.
Onko fiksua altistua niille sen ajatusradan myötä ettei ole varmuutta kuinka
kauan olemme tässä maailmassa ja jonka vuoksi ei kannattaisi nillittää
epäolennaisista pikkujutuista ja sulkea siten itseltä onni ja rakkaus pois?
Onko parempi nauttia yhteisistä hetkistä kun niihin
on vielä mahdollisuus vai kääntää kokonaan selkä hänelle ja suojella itseään
taudeilta? Kumpaa pidän tärkeämpänä?
---
Kahden vuoden takaiset blogitekstini tuntuvat taas kovin ajankohtaisilta - mies, johon viittaan, on vain vaihtunut. Pohdin jälleen niitä samoja kysymyksiä, joiden kanssa aikoinaan kamppailin: tulenko enää rakastumaan ja voiko elämä tuntua koskaan muulta kuin vajaalta ilman ihmistä, jota rakastaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit näkevät vasta ne hyväksyttyäni - jätäthän viestistäsi nimet ja arvaukset blogissa esiintyvistä henkilöistä.